RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 06.05.2025/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Poikkeamishakemus jätevesien käsittelystä Parkanonkylän kiinteistö Koskiranta 8:281
Rakennus- ja ympäristölautakunta 06.05.2025 § 52
1446/11.03.00.02/2025
|
Kiinteistölle 581-421-8-281, osoitteessa ------------------, haetaan ympäristönsuojelulain (527/2014) 156 d §:n mukaista talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeamista.
Hakemus
Hakija on toimittanut huhtikuussa 2025 hakemuksen jätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeamiseksi. Hakemuksen mukaan kiinteistöllä on asuinrakennus sekä autotalli ja pieni varasto. Kyseessä on ympärivuotinen asuinrakennus. Rakennusta käyttää yksi henkilö vakituiseen asumiseen, joskin viettää osan vuodesta toisaalla. Poikkeamista haetaan järjestelmän uusimisen kohtuuttomuuden perusteella.
Kiinteistö sijaitsee Kairojärveen laskevan Mustiaisluoman rannalla. Talousvesi saadaan omasta kaivosta. Jätevedet johdetaan kaksiosastoiseen saostuskaivoon, mistä jätevedet imeytetään maaperään imetysputkella. Saostuskaivojen etäisyys Mustiaisluomaan on alle 50 metriä.
Poikkeamishakemusta perustellaan kohtuuttomuudella nykyisessä elämäntilanteessa. Kiinteistön omistaja on lähes 80 -vuotias ja suunnitelmissa on myydä kiinteistö, joten olisi kohtuutonta korjata jätevesijärjestelmä tässä vaiheessa. Jätevesiä muodostuu myös hyvin vähän eikä kuormitusta vesistöön tapahdu.
Lainsäädäntö
YSL:n (527/2014) 157 §:n nojalla säädetyistä talousjätevesien käsittelyä koskevista vaatimuksista voidaan poiketa, jos ympäristöön aiheutuvaa kuormitusta on kiinteistön käyttö huomioon ottaen pidettävä vähäisenä verrattuna käsittelemättömän jäteveden kuormitukseen ja käsittelyjärjestelmän parantamiseksi edellytetyt toimet korkeiden kustannusten tai teknisen vaativuuden vuoksi kokonaisuutena arvioiden ovat kiinteistön haltijalle kohtuuttomat. Arvioitaessa toimien kohtuuttomuutta kiinteistön haltijan kannalta otetaan huomioon:
1) kiinteistön sijainti viemäriverkoston piiriin ulotettavaksi tarkoitetulla alueella;
2) kiinteistön haltijan ja kiinteistöllä vakituisesti asuvien korkea ikä ja muut vastaavat elämäntilanteeseen liittyvät erityiset tekijät;
3) kiinteistön haltijan pitkäaikainen työttömyys tai sairaus taikka muu näihin rinnastuva sosiaalinen suorituseste.
Kunnan toimivaltainen viranomainen myöntää hakemuksesta 1 momentissa tarkoitetun poikkeuksen. Poikkeus myönnetään hakijalle enintään viiden vuoden määräajaksi kerrallaan. Poikkeusta ei tarvitse myöntää vaikka edellytykset täyttyisivät.
Poikkeus voidaan myöntää vain, jos toteutettavat toimet olisivat sekä kustannuksiltaan korkeita, että teknisesti vaativia esim. maasto-olosuhteiden vuoksi. Kohtuuttomuuden arvioinnissa viranomainen ottaa huomioon seuraavaa: 1) kiinteistön sijainti viemäriverkoston piiriin ulotettavaksi tarkoitetulla alueella; 2) kiinteistön haltijan ja kiinteistöllä vakituisesti asuvien korkea ikä ja muut vastaavat elämäntilanteeseen liittyvät erityiset tekijät sekä 3) kiinteistön haltijan pitkäaikainen työttömyys tai sairaus taikka muu näihin rinnastuva sosiaalinen suorituseste.
Päätös on kaupungin strategian mukainen.
Valmistelija: vs. ympäristötarkastaja Taru Luomajärvi
Esittelijä Ympäristötarkastaja Taru Luomajärvi
Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta myöntää kiinteistölle RN:o 581-421-8-281 luvan poiketa jätevesien käsittelyvaatimuksista viideksi vuodeksi eli 1.6.2030 saakka. Päätös raukeaa, mikäli kiinteistön käyttö muuttuu siten, että kuormitus lisääntyy tai kiinteistön omistus- tai hallintaoikeus muuttuu. Poikkeuksen saaja on velvollinen ilmoittamaan muutoksista ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Perustelut
Ympäristönsuojelulain 156d §:n mukaan 156a §:n nojalla säädetyistä talousjätevesien käsittelyä koskevista vaatimuksista voidaan poiketa, jos ympäristöön aiheutuvaa kuormitusta on kiinteistön käyttö huomioiden ottaen pidettävä vähäisenä verrattuna käsittelemättömän talousjäteveden kuormitukseen ja käsittelyjärjestelmän parantamiseksi edellytetyt toimet ovat kiinteistön haltijalle kohtuuttomat. Poikkeus myönnetään enintään viiden vuoden määräajaksi kerrallaan.
Kyseessä olevassa tapauksessa hakija on perustellut hakemustaan seikoilla, joiden perusteella kustannukset muodostuisivat nykyisessä elämäntilanteessa kohtuuttomiksi (investoinnin kannattavuus). Määräaikaisen poikkeuksen myöntämisestä ei arvioiden mukaan aiheudu ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa.
Sovelletut oikeusohjeet
Ympäristönsuojelulaki (527/2014)
Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (157/2017)
Parkanon kaupungin ympäristönsuojelumääräykset
Parkanon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta 25.8.2020 § 17
Käsittelymaksu ja sen määräytyminen
Maksu määräytyy Parkanon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan 25.8.2020 § 17 hyväksymän ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksan mukaan. Talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeaminen (156 d §) 200 €.
Päätöksestä tiedottaminen
Päätös lähetetään hakijalle. Päätös annetaan 8.5.2025. Päätöksestä kuulutetaan Parkanon kaupungin kotisivuilla 8.5.-22.5.2025.
Muutoksenhaku
Tähän päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Valitusaika päättyy 22.5.2025.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |