Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.04.2025/Pykälä 20



 

Varhaiskasvatuksen ohjausryhmän raportti

 

Kaupunginhallitus 17.03.2025 § 67  

      

 

 

 

 

Kaupunginhallitus asetti varhaiskasvatuksen ohjausryhmän, jonka tehtävänä on ollut selvittää varhaiskasvatuksen tilatarpeita ja ratkaisuja. Lystinmäen tilat ovat väliaikaisratkaisu, ja pysyvä ratkaisu tilatarpeelle tulee päättää pian.

 

Keskustan koulurakennuksen peruskorjaus maksaisi arvioilta noin 11,2 miljoonaa euroa. Remontin jälkeen tila olisi ylimitoitettu, eikä remontti takaa ongelmien poistumista.

 

Kaupungilla ei ole sopivia tiloja varhaiskasvatuksen hajauttamiseen.

Hajautus saattaisi lisätä kustannuksia (siivous, ruokahuolto, henkilöstöjärjestelyt), ja sen toteuttaminen olisi epävarmaa. Pitkällä aikavälillä hajautus ei ole kestävä ratkaisu. Koulukampus Kaarna ei pysty tarjoamaan lisätilaa.

 

Nykyisten tilojen remontointi tai toiminnan hajauttaminen eivät tarjoa pitkän aikavälin ratkaisua varhaiskasvatuksen tilaongelmiin. Uuden päiväkodin rakentaminen on ohjausryhmän mukaan suositeltavin vaihtoehto, sillä se mahdollistaa tilojen optimaalisen suunnittelun, paremman kustannustehokkuuden ja varhaiskasvatuksen laadun turvaamisen sekä terveelliset ja turvalliset tilat varhaiskasvatukselle. Uuden rakennuksen toteutuksessa tulee huomioida sijainti, muunneltavuus sekä pitkän aikavälin tilatarpeet.

 

Vuokrattava moduulipäiväkoti tarjoaa joustavan ja nopeamman ratkaisun, mutta sen vuokrakustannukset voivat pitkällä aikavälillä muodostua kalliimmiksi kuin oma investointi.

 

Uuden rakennuksen suunnittelussa voidaan huomioida varhaiskasvatuksen ja mahdollisesti myös alkuopetuksen tilatarpeet. Alkuopetuksen sisällyttäminen uuteen rakennukseen, vuokrattavaan tai omaan, nostaisi kustannuksia.

 

Liittenä on varhaiskasvatuksen ohjausryhmän raportti, jossa eritellään eri vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia. Ohjausryhmän jäsen Perttu Kovesjärvi jätti suullisesti eriävän mielipiteen ohjausryhmän raportista. Muut ohjausryhmän jäsenet hyväksyivät raportin sellaisenaan. 

 

 

Päätös on kaupungin strategian mukainen.

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että
1. Valtuusto merkitsee varhaiskasvatuksen tilatyöryhmän raportin tiedoksi.
2. Valtuusto päättää, että valmistelua jatketaan tilatyöryhmän esityksen mukaisesti.
3. Valtuusto päättää, että vuoden 2025 talousarvion muutoksissa ja vuosien 2026 ja 2027 talousarvioissa varataan määräraha uusien tilojen suunnitteluun ja toteutukseen. Nämä määrärahaesitykset tuodaan valtuustoon valmistelun etenemisen mukaisesti.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginvaltuusto 07.04.2025 § 20  

1391/00.01.03.00/2025      

 

 

 

Liittenä

Varhaiskasvatuksen ohjausryhmän raportti

Varhaiskasvatuksen ohjausryhmän muistio

Perttu Kovesjärven eriävä mielipide

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius

 

Esitteliijä Kaupunginhallitus

  

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto
1. merkitsee varhaiskasvatuksen tilatyöryhmän raportin tiedoksi.
2. päättää, että valmistelua jatketaan tilatyöryhmän esityksen mukaisesti.
3. päättää, että vuoden 2025 talousarvion muutoksissa ja vuosien 2026 ja 2027 talousarvioissa varataan määräraha uusien tilojen suunnitteluun ja toteutukseen. Nämä määrärahaesitykset tuodaan valtuustoon valmistelun etenemisen mukaisesti.

 

Käsittely Keskustelun kuluessa Jyrki Uotila esitti Jaana Männikön kannattamana, että kaupunginvaltuusto

  1. merkitsee varhaiskasvatuksen tilatyöryhmän raportin tiedoksi
  2. päättää rakentaa modulirakenteisen uuden päiväkodin ja aloittaa suunnittelun ja kilpailuttamisen välittömästi sekä varaa kuluvan vuoden 2025 talousarvioon riittävän määrärahan.

 

 Keskustelun kuluessa Juha Tuominen esitti Klaus Myllymäen ja Jari Sammatin kannattamana, että

Kaupunginvaltuusto
1. merkitsee varhaiskasvatuksen tilatyöryhmän raportin tiedoksi.
2. päättää, että valmistelua jatketaan tilatyöryhmän esityksen mukaisesti.
3. päättää, että vuoden 2025 talousarvion muutoksissa ja vuosien 2026 ja 2027 talousarvioissa varataan määräraha uusien tilojen suunnitteluun ja toteutukseen. Nämä määrärahaesitykset tuodaan valtuustoon valmistelun etenemisen mukaisesti.

Siten esitystä tarkentaen, että selvitetään rakennetaanko uusi päiväkotirakennus vai hankintaanko moduuliratkaisu.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeavia, kannatettuja esityksiä, on asiassa äänestettävä.

  

 Puheenjohtaja teki seuraavanlaisen esityksen:

 Ne, jotka kannattavat Jyrki Uotilan esitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Juha Tuomisen esitystä äänestävät EI.

 

 Äänestystavaksi hyväksyttiin nimenhuutoäänestys.

 

 Suoritetussa äänestyksessä annettiin 25 JAA -ääntä, 5 EI -ääntä ja 1 tyhjä ääni.

 

 Näin olleen Juha Tuomisen esitys voitti. Äänestyspöytäkirja otettiin pöytäkirjan liitteeksi.

 

 Puheenjohtaja tiedusteli valtuustolta, voidaako Juha Tuomisen esitys hyväksyä yksimielisesti.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Juha Tuomisen esityksen.