RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.03.2025/Pykälä 36
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Täyttölupa määräaikaiseen perusopetuksen ja lukion yhteiseen uskonnon ja elämänkatsomustiedon päätoimiseen tuntiopettajan virkasuhteeseen
Sivistyslautakunta 25.03.2025 § 36
1388/01.01.01.00/2025
|
Parkanon lukion ja peruskoulun yhteinen uskonnon lehtori irtisanoutui vakinaisesta virastaan niin, että virkasuhde päättyi 31.7.2024. Virka on täytetty tällä hetkellä määräaikaisesti.
Uskonnon aineenopetus täytyy järjestää lukiossa ja perusopetuksessa jatkossakin. Perusopetuslain 13§ mukaan perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää elämänkatsomustiedon opetusta, jos opetukseen oikeutettuja oppilaita on vähintään kolme.
Oppilas- ja opiskelijamäärän kehityksen arvion perusteella uskonnon lehtorin viran opetusvelvollisuuden täyttymiseen ei riitä tulevaisuudessa opetustunteja. Muutaman vuoden kuluttua voi olla mahdollista yhdistää opetettavia aineita, ja esimerkiksi muuttaa uskonnon lehtorin virka palveluntarvetta vastaavan aineyhdistelmän viraksi.
Peruskoulussa uskonnon aineenopettajan opetusvelvollisuus on 23 vuosiviikkotuntia, ja lukiossa 21. Sellaisen peruskoulun ja lukion yhteisen viranhaltijan tai peruskoulun viranhaltijan, joka opettaa opetusvelvollisuutensa täytteeksi lukiossa, lukion opetustunnit kerrotaan lukiokertoimella. Nämä kerrointunnit voidaan lukea opetusvelvollisuuteen.
Edellä mainituilla syillä on perusteltua täyttää tehtävä määräaikaisena, päätoimisena perusopetuksen ja lukion yhteisenä tuntiopettajan virkasuhteena.
Talousarvioissa on varattu määrärahat uskonnon lehtorin virkaan. Parkanon kaupungin rekrytointiohjeen mukaan toistaiseksi voimassa oleviin tehtäviin ja yli vuoden kestäviin määräaikaisuuksiin täyttöluvan myöntää kaupunginhallitus.
Päätös on kaupungin strategian mukainen.
Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501
Esittelijä Sivistysjohtaja Ville Paldanius
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se myöntää täyttöluvan määräaikaiseen perusopetuksen ja lukion yhteiseen uskonnon ja elämänkatsomustiedon päätoimisen tuntiopettajan virkasuhteeseen ajalle 1.8.2025 - 31.7.2026.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |