RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.03.2025/Pykälä 54
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Täyttölupa perusopetuksen ja lukion yhteiseen biologian ja kemian lehtorin (vakanssinro 213) toistaiseksi voimassa olevaan virkaan
Sivistyslautakunta 18.02.2025 § 27
|
Parkanon kaupungin hallintosäännön 29 § mukaan sivistysjohtaja
päättää koulujen opetushenkilöstön toimenkuviin liittyvistä
virkanimikkeiden tarkastuksista. Oppiaineiden uudelleenjärjestely on tarpeen palveluntarpeen ja opetustuntien määrän muuttumisen vuoksi. Sivistysjohtaja on tarkastanut päätöksellään 2/2025 § perusopetuksen biologian ja maantieteen lehtorin viran (vakanssinumero 213) siten, että siitä tulee perusopetuksen ja lukion yhteinen biologian ja kemian lehtorin virka. Tarkastettu virkanimike on voimassa 1.8.2025. Virkanimikkeen tarkastus vähentää tarvetta määräaikaiselle tuntiopettajalle.
Parkanon kaupungin rekrytointiohjeen mukaan toistaiseksi voimassa oleviin tehtäviin ja yli vuoden kestäviin määräaikaisuuksiin täyttöluvan myöntää kaupunginhallitus. Virkaan on varattu määräraha talousarvioon.
Päätös on kaupungin strategian mukainen.
Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501
Esittelijä Sivistysjohtaja Ville Paldanius
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se myöntää täyttöluvan toistaiseksi voimassa olevaan, perusopetuksen ja lukion yhteiseen biologian ja kemian lehtorin virkaan 1.8.2025 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 03.03.2025 § 54
1349/01.01.01.00/2025
|
Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää täyttöluvan toistaiseksi voimassa olevaan, perusopetuksen ja lukion yhteiseen biologian ja kemian lehtorin virkaan 1.8.2025 alkaen.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |