Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.03.2025/Pykälä 53


 

Täyttölupa erityisluokanopettajan määräaikaiseen virkaan

 

Sivistyslautakunta 18.02.2025 § 26  

      

 

 

 

 

Sivistystoimessa on täytetty erityisluokanopettajan määräaikainen virka ajalle 1.8.2024 - 31.7.2025. Määräaikaisella viralla on vastattu erityistä tukea tarvitsevien lasten määrän lisääntymiseen, ja siihen liittyvän määräaikaisen pienryhmän tuki- ja henkilöstötarpeeseen.

 

Erityisluokanopettaja opettaa tehostetun ja erityisen tuen piirissä olevia oppilaita tai oppilasryhmiä. Erityisluokanopettajalle kuuluu kokoaikainen erityisopetus. Erityisluokanopettajalla on kokonaisvastuu oppilaidensa opetuksesta, arvioinnista, pedagogisista asiakirjoista ja esimerkiksi koulun ja kodin välisestä yhteistyöstä.

 

Pienryhmän toiminta jatkuu lukuvuonna 2025-2026, ja oppimisen tuen uudistus tulee voimaan 1.8.2025. Uudistuksen myötä aikaisempaan tuen tasoihin perustuvan järjestelmän sijaan jatkossa säädetään konkreetti- sista tukimuodoista ja tukitoimista. Uudistuksen myötä vahvistetaan opetuksen laatua ja opetusryhmien työrauhaa lisäämällä myös pienryhmäopetusta jokaiseen kouluun. Pienryhmässä annettava opetus sisältyy sekä ryhmäkohtaisiin tukimuotoihin että oppilaskohtaisiin tukitoimiin. Oppilaskohtaisia tukitoimia ovat mm. erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opetus pienryhmässä, ja erityisluokanopettajan opetus erityisluokassa. Näiden seikkojen vuoksi määräaikainen virka tulee täyttää. Opetus- ja kulttuuriministeriö siirtää uudistuksen vuoksi rahoitusta kuntien peruspalveluiden valtionosuusmomentille.

 

Parkanon kaupungin rekrytointiohjeen mukaan toistaiseksi voimassa oleviin tehtäviin ja yli vuoden kestäviin määräaikaisuuksiin täyttöluvan myöntää kaupunginhallitus. Määrärahat tehtävään on varattu vuodelle 2025.

 

 

Päätös on kaupungin strategian mukainen.

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ville Paldanius

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se myöntää täyttöluvan määräaikaiseen erityisluokanopettajan virkaan ajalle 1.8.2025 - 31.7.2026.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 03.03.2025 § 53  

1348/01.01.01.00/2025      

 

 

 

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää täyttöluvan määräaikaiseen erityisluokanopettajan virkaan ajalle 1.8.2025 - 31.7.2026.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.