RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.01.2025/Pykälä 9
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Sivistyslautakunnan alaiset viranhaltijapäätökset
Sivistyslautakunta 21.01.2025 § 9
Kuntalain mukaan lautakunta tai sen puheenjohtaja tai kunnan viranhaltija, jolla hallintosäännön mukaan on tämä oikeus, voi ottaa lautakunnan alaisen viranomaisen päättämän asian lautakunnan käsiteltäväksi.
Kuntalain 50 §:n mukaan ottaminen on tapahduttava hallintosäännössä määrätyssä ajassa, kuitenkin viimeistään sen ajan kuluessa, jossa 89 §: ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Kuntalain 93 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista ja asianomaisen katsotaan saaneen tiedon 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä ja kunnan jäsenen kohdalla 14 päivän kuluessa siitä, kun päätös on asetettu 63 §:n mukaisesti yleisesti nähtäväksi.
Esittelijä Sivistysjohtaja Ville Paldanius
Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee saapuneet viranhaltijapäätökset tietoonsa saatetuksi ja päättää, että se ei ota mainitun viranhaltijan päättämiä asioita käsiteltäväksi.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |