RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.01.2025/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä suoritettavat maksut- rakennusvalvontataksa 2025
Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.12.2024 § 137
|
Rakennusvalvonnan taksan päivitys
Rakennusvalvonnan taksa on jouduttu uudistamaan rakenteellisesti kokonaan, koska maankäyttö- ja rakennuslain korvaava rakentamislaki ja sen vaatimat muutokset rakennusjärjestykseen ja lupamenettelyihin tulevat voimaan vuoden 2025 alussa.
Taksan laatiminen tässä vaiheessa vuotta on haasteellista, koska rakentamislakiin esitettyjä muutoksia ei ole vielä vahvistettu, eikä myöskään rakentamislain mukaista kaupungin hallintosääntöä. Esityksessä on kuitenkin pyritty huomiomaan mahdolliset muutokset ja jos osa taksan kohdista ei lakimuutosten yhteydessä toteutuisikaan, kyseiset kohdat jäävät soveltamatta.
Rakennusvalvonnan maksut tulee kuitenkin olla voimassa rakentamislain mukaisena 1.1.2025. Rakentamisluvan käsittelyaikatakuu, rakennuksen hiilijalanjälkilaskenta sekä tietomallimuotoinen rakentamislupa tulevat voimaan 1. tammikuuta 2026 alkaen rakentamislain muutosesityksen perusteella, eikä näitä muutoksia ole huomioitu nyt päätettävässä taksassa. Edellä mainitut muutokset huomioidaan vasta taksassa, kun uudet määräykset tulevat voimaan.
Rakentamislaista poistuu rakennus- ja toimenpideluvat ja ne korvataan yhdellä lupamuodolla, eli rakentamislupana ja myös ilmoitusmenettelystä luovutaan. Rakentamislain 42 §:ssä on määritelty rakentamisluvan edellytykset. Pienten rakennusten ja rakennelmien rakennushankkeiden lupavelvoitteet vähenevät merkittävästi. Tämän johdosta taksanmukaiset tulot pienenevät merkittävästi. Rakennusvalvonnan toiminta ja viranomaistominnan järjestäminen perustuu lupamaksuista saataviin tuloihin.Tulojen tulisi kattaa rakennusvalvonnan menot
Rakentamislupa koostuu sijoittamis- ja toteuttamisen lupaharkinnasta, joka voidaan hakea yhdellä rakentamisluvalla, kuten tähänkin asti maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa rakennusluvassa. Rakentamislain mukaan luvanhakija voi jatkossa, niin halutessaan, hakea lupaa kahdessa osassa eli erillisinä sijoittamis- ja toteuttamislupina. Erillisen luvan tuoma lisätyömäärä viranomaistyössä on huomioitu taksan maksuissa. Rakentamislain mukaan rakennusvalvontaviranomainen päättää jatkossa myös sijoittamisluvista suunnittelutarvealueilla osana rakentamislupaa, jonka työn osuus on huomioitu maksussa.
Rakentamisluvanvaraisiin hankkeisiin tulee lisäksi uusia viranomaistehtäviä, kuten sattumanvaraiset viranomaiskatselmukset, lupahakemuksiin liitettävät rakennustuoteluettelot ja purkumateriaaliselosteet. Myös rakennetun ympäristön jatkuvan valvonnan osuus tulee kasvamaan, kun ennakollista lupamenettelyä ei kaikissa rakentamishankkeissa enää jatkossa ole. Odotettavissa on, että myös neuvontapyynnöt tulevat uuden lain myötä viranomaistyössä kasvamaan. Yleistä viranomaisneuvontaa tulee antaa maksutta. Lausunnot tai muu selvittelyä vaativa työ on kuitenkin taksan mukaisesti maksullista. Huomioitavaa kuitenkin on, että viranomaisen palveluun ei kuulu toimia rakennushankkeeseen ryhtyvän suunnittelijana tai rakennustyön laadun valvojana.
Taksapohja on valmisteltu yhteisesti naapurikuntien (Hämeenkyrö, Ikaalinen ja Sastamala) kanssa. Taksoja on pyritty yhdenmukaistamaan kyseisten kuntien kanssa. Lisäksi taksat on pyritty määrittelemään arvioidun työmäärän mukaan.
Nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain aikana vireille tulleet luvat laskutetaan nykyisten voimassaolevien taksojen mukaan.
Päätös on kaupungin strategian mukainen.
Liitteenä taksa 2025
Oheisaineistona MRL:n mukainen voimassa oleva taksa 2024
Valmistelija: rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen
Esittelijä Rakennustarkastaja Raisa Karinsalo
Päätösehdotus Rakennus- jaympäristölautakunta hyväksyy rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä sekä muista tehtävistä suoritettavat maksut liitteen mukaisesti ja määrää, että hyväksytty rakennusvalvonnan taksa tulee voimaan 1.1.2025.
Maankäyttö- ja rakennuslain aikana vireille tulleet luvat laskutetaan nykyisten voimassaolevien taksojen mukaan.
Käsittely Rakennusvalvontataksan maisematyölupamaksun osalta tekstiä tarkennettiin kokouksessa.
Kokouksessa muokattu virallinen taksa vaihdetaan pöytäkirjan liitteeksi.
Liitteenä: Rakennusvalvonta taksa 1.1.2025 virallinen.
Päätös Rakennus- jaympäristölautakunta hyväksyi rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä sekä muista tehtävistä suoritettavat maksut muokatun liitteen mukaisesti ja määrää, että hyväksytty rakennusvalvonnan taksa tulee voimaan 1.1.2025.
Maankäyttö- ja rakennuslain aikana vireille tulleet luvat laskutetaan nykyisten voimassaolevien taksojen mukaan.
Kaupunginhallitus 20.01.2025 § 7
1252/02.05.00.00/2024
|
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 16.12.2024 § 330, Kaupunginhallituksen käsiteltäväksi otettavista asioista päättäminen, että kaupunginhallitus käyttää otto-oikeutta rakennus- ja ympäristölautakunnan 10.12.2024 kokouksen päätökseen § 137, Rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä suoritettavat maksut - rakennusvalvontataksa. Rakennus- ja ympäristolautakunta on päätöksellään hyväksynyt uusitun rakennusvalvontataksan voimaantulevaksi 1.1.2025.
Kaupunginhallitus voi otto-oikeutta käytettyään pysyttää lautakunnan tekemän päätöksen voimassa sellaisenaan, palauttaa asian valmisteluun tai tehdä asiassa uuden, lautakunnan päätöksestä poikkeavan päätöksen.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan 10.12.2024 hyväksymä rakennusvalvontataksa perustuu valmisteluun, jota on tehty yhteistyössä Sastamalan ja Ikaalisten kaupunkien sekä Hämeenkyrön kunnan kanssa. Em. kunnat ovat valmistelussa tavoitelleet samankaltaista taksarakennetta ja maksutasoa. Näissä kunnissa nyt hyväksytyt taksat ovat maksutasoiltaan ja muutoinkin hyvin samanlaisia kuin Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä taksa.
Rakennusvalvonnan lupamaksujen tulisi teoriassa kattaa kunnalle rakennusvalvonnan toiminnasta syntyvät kustannukset kokonaisuudessaan. Tähän tavoitteeseen ei ole päästy lähellekään, eikä tulla pääsemään jatkossakaan. Rakennusvalvonnan maksutulot vuodessa ovat n. 68.000 euroa ja menot n. 216.000 euroa. Toimintakate on siis
-148.000 euroa. Tällä hetkellä rakennusvalvonnassa toki on määräaikainen, normaalitilanteeseen verrattuna ylimääräinen työntekijä. Lisähenkilö on palkattu tekemään selvitystä rekisteröimättömien kiinteistöjen lisäämiseksi kiinteistötietoihin ja tätä kautta lisäämään kaupungin kiinteistöverotuloja. Rekisteritietojen oikeellisuus palvelee myös muita tarkoituksia.
Kaupungin talouden sopeuttaminen edellyttää kaupungin päätettävissä olevien maksutuloperusteiden tarkistamista ylöspäin ja tästäkin syystä rakennusvalvontataksa on syytä hyväksyä.
Liitteenä rakennusvalvontataksa 1.1.2025.
Valmistelija: kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä sekä muista tehtävistä suoritettavat maksut rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen mukaisesti ja päättää, että rakennusvalvonnan taksa tulee voimaan heti, kun tämän kokouksen pöytäkirja on tarkistettu.
Käsittely Keskustelun kuluessa esitettiin, että taksaan tehdään seuraavan sisältöiset muutokset:
a) 6.1.1 Puiden kaataminen erillisenä lupa-asiana
- asemakaava-alueella tapahtuva puiden kaataminen, maksu 150 euroa.
- muut kohdat poistetaan
b) 2.2 Asuintarkoituksiin liittyvän kokonaisalaltaan vähintään 30 m² tai 120 m² talousrakennuksen
- maksu rakennuskohdetta kohti 320 euroa
- lisäksi rakennuskohteen / laajennuksen kokonaisalan mukaan 4 euroa /m²
c) muilta osin taksoja voidaan nostaa vuoden 2024 taksaan verrattuna maksimissaan 50 %, poislukien voimalat siten, että kaupunginhallitus hyväksyy taksan voimaloiden osalta lautakunnan esityksen mukaisena.
Päätös Kaupunginhallitus päätti hyväksyä käsittelyn aikana tehdyt muutokset rakennusvalvontataksaan ja kaupunginhallitus lähettää rakennusvalvontataksan rakennus- ja ympäristölautakunnalle korjattavaksi edellä mainittujen linjausten mukaisesti.
Merkitään pöytäkirjaan, että kokous keskeytettiin neuvottelutauon ajaksi klo 18.00 - 18.17.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |