Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 328


 

 

Kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpano

 

Kaupunginhallitus 16.12.2024 § 328  

   

 

 

 

Kuntalain mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja

taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta,

täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

 

Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt

virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa

tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä

päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston

uudelleen käsiteltäväksi.

 

 Päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman.

 

Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai

valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos

oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää

täytäntöönpanon.

 

 Kaupunginvaltuusto on lähettänyt kaupunginhallitukselle tiedoksi ja

 täytäntöön pantavaksi 9.12.2024 kaupunginvaltuuston päätökset.

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää panna kaupunginvaltuuston päätökset täytäntöön em. edellytyksillä todetessaan, että valtuuston päätökset eivät ylitä valtuuston toimivaltaa, eivätkä ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä ja eivät muutenkaan ole lainvastaisia.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.