Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 327


Asemapiirros Lähteenmäki 8:194, julkinen

 

Poikkeamishakemus Parkanonkylän kiinteistölle Lähteenmäki 8:194

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.12.2024 § 131  

      

 

 

Rakennuspaikka ja sen sijainti:

Rakennuspaikka on  2000 m2:n suuruinen rakennuspaikka, jonka kiinteistötunnus on -------------. Rakennuspaikan osoite on ------------

 

Esitetty  toimenpide ja perustelut:

Poikkeamista haetaan kontin 14,4 m2 sijoittamiseen asemakaavan mukaisen rakentamisalueen rajan ylitse. Rakentamisalueen raja sijaitsee 8 metrin etäisyydellä tontin rajasta. Kontti sijoitetaan 4 metrin päähän tontin rajasta. Rakentamisalueen raja ylitetään 4 metrillä.

 

Rakentamistilanne:

Rakennuspaikalta on vuonna 2018 purettu palossa tuhoutunut asuinrakennus.

Rakennuspaikalla ei ole muita olemassa olevia rakennuksia.

 

Kiellot, rajoitukset ja kaavallinen tilanne:

Pirkanmaan maakuntakaavassa 2040 alue on osoitettu taajama-alueeksi.

 

Alueella on voimassa Parkanon keskustan osayleiskaava, jossa alue on merkitty asuntoalueeksi. Tontti sijaitsee myös asemakaavan AO-alueella. Tontin tehokkuusluku on 0,25. Rakennusoikeutta tontilla on yhteensä 500 k-m2.  

 

Naapureiden kuuleminen:

Naapurit on kuultu. Rajanaapureina on kuultu ----------------------------------------------------------------------

 

Naapureilla ei ole huomautettavaa asiasta. ( MRL 133§)

 

Poikkeamisen edellytyksen perustelut:

 

MRL 171§ mukaisesti poikkeamisvalta on kunnalla.

Kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen tässä laissa säädetystä tai sen nojalla annetusta rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevasta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta.

Parkanon rakennusjärjestyksen mukaisesti viranhaltija voi myöntää poikkeamisen rakentamislalueen rajan ylittämiselle 1,2 metrin verran. Tästä suuremman poikkeamisen käsittelee kaupunginhallitus.

 

Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:

 

1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;

 

2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;

 

3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai

 

4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

 

Rakennuspaikalta on vuonna 2018 tuhoutunut tulipalossa omakotitalo. Tontilla ei ole muita rakennuksia. Hakija hakee poikkeamislupaa rakentamisalueen rajan ylittämiselle yli 1,2 metrin verran sijoittaakseen tontille varastokontin, joka liitetään vesi-ja viemäriverkostoon. Lisäksi rakennus varustetaan sähköllä. Rakennus toimii myös taukotilana.

 

Poikkeaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Poikkeaminen ei myöskään johda vaikutukseltaan merkittävään rakentamiseen tai muuten aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

 

Sovelletut oikeusohjeet: MRL 171§,173§,174§

Rakentaminen tulee sopeuttaa muuhun ympäristöön.

 

Oheismateriaalina asemapiirros.

 

Päätös on kaupungin strategian mukainen.

 

Valmistelija: rakennustarkastaja Raisa Karinsalo p. 044 7865 651

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Raisa Karinsalo

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että poikkeamiseen suostuttaisiin ja lähettää päätöksen kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi. Poikkeamisen ehtona on, että konttirakennusta käytetään poikkeamisluvan mukaisesti varasto- ja taukotilana. Poikkeamislupapäätös on voimassa 1 vuoden, jonka aikana poikkeamislupaa vastaava rakennuslupa tulee laittaa vireille.
 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Kaupunginhallitus 16.12.2024 § 327  

1224/10.04.02/2024      

 

 

 

 

Liitteenä asemapiirros.

 

Päätös on kaupungin strategian mukainen.

 

Valmistelija: rakennustarkastaja Raisa Karinsalo p. 044 7865 651

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää suostua ja hyväksyä poikkeamisen edellä esitetyin perusteluin ja ehdoin. Poikkeamisen ehtona on, että konttirakennusta käytetään poikkeamisluvan mukaisesti varasto- ja taukotilana. Poikkeamislupapäätös on voimassa 1 vuoden. Rakennuslupa tulee hakea rakennusvalvontaviranomiaselta vuoden kuluessa siitä, kun kaupunginhallituksen päätös on saanut lainvoiman ja että rakennuslupahakemukseen on liitettävä kapunginhallituksen poikkeamispäätös.

 

Käsittely

 

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 Myönteisen päätöksen hinta on Parkanon kaupungin rakennusvalvontataksan 11.2 kohdan mukaan 500 euroa.

 

 Antopäivä torstai 19.12.2024.