RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.11.2024/Pykälä 284
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kaupunginhallituksen 4.11.2024 kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen
Kaupunginhallitus 11.11.2024 § 284
1233/00.01.04/2024
|
Kaupunginhallituksen 4.11.2024 kokouksen pöytäkirjaan on tehty teknisenä korjauksena 275-277 §§:n osalta erityislainsäädännön mukaiset ei-julkisten tietojen salaamisen toimenpiteet. Kokousasiat koskivat ilmoituksia työnantajalle työssä koetusta häirinnästä tai epäasiallisesta kohtelusta.
Pöytäkirjaan on tehty hallintolain 51 §:n mukainen kirjoitusvirheen korjaaminen.
Hallintolaki 6.6.2003/434 § 51
Kirjoitusvirheen korjaaminen
Viranomaisen on korjattava päätöksessään oleva ilmeinen kirjoitus- tai laskuvirhe taikka muu niihin verrattava selvä virhe. Virhettä ei saa kuitenkaan korjata, jos korjaaminen johtaa asianosaiselle kohtuuttomaan tulokseen eikä virhe ole aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä.
Pöytäkirjaan on tehty seuraavat korjaukset:
- Nimitiedot on poistettu kokonaisuudessaan otsikoista, koska asianhallintajärjestelmän peitto ei kata kokousasioiden ensimmäisen sivun listauksen peittämistä
- Nimitiedot on peitetty heti -toiminnolla kokousasioista. Heti-toiminnolla peitettynä nimitiedot eivät näy verkkosivuilla lainkaan
- Liitteet on määritelty salaisiksi, koska ne sisältävät salassa pidettäviä henkilötietoja ja niitä ei julkaista verkkosivuille
- kokousasian valmistelijoiksi on lisätty hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi ja henkilöstöpäällikkö Minna Aittoniemi, koska he ovat olleet kokousasian valmistelijoina ja heidän nimensä puuttuivat pöytäkirjasta
Kirjoitusvirheiden korjaamisen eli tietojen salaamisen perusteena oleva lainsäädäntö:
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679 artikla 9, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2016, luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus)
Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojelutoiminnasta 20.1.2006/44, 10 § koskee työsuojeluvalvontaviranomaista eli alue- ja hallintovirastoa, lainsäännös ei koske kuntia.
Sisällöltään kokousasian tekstiä ei ole muutettu, kysessä ei ole hallintolain 51 §:n mukainen asiavirheen korjaaminen, joka edellyttäisi asian uudelleen käsittelyä.
Kokouksessa pöytäkirjantarkastajaksi valittu luottamushenkilö kieltäytyy allekirjoittamasta pöytäkirjaa. Pöytäkirja on kokouksen kulun mukainen ja hallintosäännön mukainen. Jos pöytäkirjan tarkastajat eivät hyväksy pöytäkirjaa, se tarkastetaan toimielimen seuraavassa kokouksessa. Pöytäkirja tulee allekirjoittaa ja tarkastaa uudelleen, jonka jälkeen julkaistaan kaupungin verkkosivuille ja sähköiseen kokouspalveluun.
Oheisaineisto
Kaupunginhallituksen pöytäkirja 4.11.2024
Valmistelija kaupunginsihteeri Anne Ranta
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää tarkastaa kaupunginhallituksen 4.11.2024 kokouksen pöytäkirjan sähköisesti.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus päätti, että 4.11.2024 kaupunginhallituksen pöytäkirjan allekirjoittaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Klaus Myllymäki ja kaupunginsihteeri Anne Ranta.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |