RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 141
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maa-ainesluvan valvonta-asia / Huuhkasuo II
Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.12.2024 § 141
269/11.01.00.05/2022
Valmistelija: ympäristötarkastaja Elsi Hietaranta
Taustaa
Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunta on 5.6.2018 § 62 myöntänyt tilan RN:o 581-419-5-2 alueelle (Huuhkasuo II) maa-ainesluvan Parkanon Betoni Oy:lle. Lupa on myönnetty 100 000 m3:lle maa-aineksia kymmeneksi vuodeksi. Maa-ainesluvan mukainen ottamisalue on 4 ha. Lupa on voimassa 13.7.2028 saakka. Jälkihoitotöiden vakuudeksi on edellytetty 20 000 euroa, joka on toimitettu ja voimassa 9.8.2028 saakka. Vakuuden voimassa olo uudistettava viimeistään 8.8.2028, sillä vakuuden tulee olla voimassa 31.7.2029 saakka.
Ympäristötarkastaja on tarkastunut ottoalueen vuosittain. Vuoden 2021 tarkastuksella todettiin, että ottoalueen suojaetäisyydet (20 metriä tielle) eivät täyttäneet luvan ehtoja ja otto oli edennyt pohjaveden tason alapuolelle, kun luvassa edellytettiin kahden metrin suojakerrosta. Myöskään pohjavesitietoja ei ollut toimitettu ja kalustoa säilytettiin ilman asianmukaista suojaa alueella. Ympäristötarkastaja kehotti luvan haltijaa lopettamaan luvan vastaisen oton alueella välittömästi, korjaamaan laiminlyönnit ja palauttamaan alue luvan mukaiseen kuntoon 29.10.2021 mennessä. Samalla luvan haltijalle ilmoitettiin, että mikäli aluetta ei palauteta luvan mukaiseen kuntoon tai lupaan haeta muutosta esim. suojaetäisyyksien suhteen määräaikaan mennessä, asia viedään rakennus- ja ympäristölautakuntaan pakkotoimia varten.
Vuoden 2022 tarkastuksessa tilanne oli ennallaan. Mitään edellisvuoden toimenpiteistä ei ollut suoritettu. Toiminnanharjoittaja oli sen sijaan jatkanut ottoalueen kuorimista pohjoiseen ilman luvassa edellytettyä suojavyöhykettä. Ympäristötarkastaja ilmoitti havaintojen perusteella, että asia viedään rakennus- ja ympäristölautakunnalle mahdollisten pakkotoimien aloittamiseksi ja toiminnan keskeyttämiseksi. Ennen mahdollisia pakkotoimia, toiminnanharjoittajalle varattiin mahdollisuus vastineen antamiseen. Vastinetta ei toimitettu 23.9.2022 mennessä.
Notto-järjestelmän mukaan alueelta on otettu pääasiassa soraa ja hiekkaa, mutta myös moreenia. Viimeisin merkintä Notto-järjestelmässä on vuodelta 2022, jolloin on otettu 3500 m3 soraa ja hiekkaa. Vuoden 2023 osalta ilmoi-tus on tekemättä. Lupa-aikana on otettu yhteensä 20 500 k-m3.
Parkanon Betoni Oy:n Huuhkasuo II -ottoalue rajoittuu Huuhkasuo I -ottoalueeseen, minkä lupaehtoihin yhtiö haki muutosta suojaetäisyyksien ja ottosyvyyden suhteen. Lautakunta myönsi 14.12.2021 § 10 Huuhkasuo I -alueelle muutosluvan siten, että Kangaslammintiehen suojaetäisyydeksi hyväksyttiin viisi metriä ja Rukonevan tiehen kaksi metriä. Lisäksi lopputilanteeksi hyväksyttiin noin kolmen metrin syvyinen lampi Rukonevan tien varrelle.
Tarkastukset
Ympäristötarkastaja on tarkastanut maa-aineslupa-alueen ympäristönsuojelun valvontaohjelman mukaisesti 9.10.2023 ja 17.10.2024. Tarkastuksen perusteella tilanne alueella on vuosien 2021 ja 2022 kaltainen paitsi ettei alueella ollut säilytyksessä kalustoa. Molemmissa tarkastusmuistioissa luvan haltijaa on muistutettu luvan ehdoista sekä annetusta kehotuksesta.
Kuuleminen
Luvan haltijalle varattiin 1.9.2022 mahdollisuus antaa asiassa kirjallinen vastine, joka tuli toimittaa 23.9.2022 mennessä uhalla, että asia voidaan käsitellä ilman vastinetta. Kuulemiskirjeessä ilmoitettiin, että maa-ainesluvan vastainen toiminta viedään rakennus- ja ympäristölautakunnalle mahdollisten pakkotoimien aloittamiseksi ja toiminnan keskeyttämiseksi. Luvan haltija ei ole toimittanut kirjallista vastinetta määräaikaan mennessä.
Lainsäädäntö
Maa-aineslain mukaan, jos maa-ainesten ottamisessa laiminlyödään velvollisuuksien täyttäminen, valvontaviranomaisen on velvoitettava asianomainen noudattamaan säännöksiä ja täyttämään velvollisuutensa sakon uhalla tai uhalla, että tekemättä jätetty suoritetaan laiminlyöjän kustannuksella (MAL 14 §). Valvontaviranomainen voi myös keskeyttää ottamisen (MAL 15 §). Valvontaviranomaisen on maa-aineslain 18 §:n mukaan myös laiminlyönnin todettuaan ilmoitettava asiasta syyttäjäviranomaiselle, mikäli tekoa ei olosuhteet huomioon ottaen voida pitää vähäisenä.
Esittelijä Vs. ympäristötarkastaja Taru Luomajärvi
Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää tehtyjen tarkastusten perusteella todeta, että Parkanon Betoni Oy on laiminlyönyt maa-ainesluvassa annettuja määräyksiä eikä ole ryhtynyt kehotuksista huolimatta toimenpiteisiin laiminlyöntien oikaisemiseksi. Laiminlyönnit koskevat liian laajalle ja liian syvälle ulottunutta ottoa sekä pohjaveden seurannan puuttumista. Toiminnanharjoittajaa kuullaan uudemman kerran ennen mahdollisten määräysten antamista laiminlyöntien johdosta. Lisäksi lautakunta ilmoittaa, että se voi keskeyttää ottotoiminnan laiminlyöntien johdosta. Vastine tulee toimittaa rakennus- ja ympäristölautakunnalle osoitettuna, osoitteella Parkanon kaupunki, rakennus- ja ympäristölautakunta, PL 37, 39701 Parkano tai sähköisesti kaupunki@parkano.fi kahden viikon sisällä otteen vastaanottamisesta. Asianosaisselvityksen puuttuminen ei estä asian jatkokäsittelyä lautakunnassa.
Päätöksen perustelut
Lupapäätöksessä 5.6.2018 § 62 on ehtoja maa-ainesten ottotoiminnalle. Luvan haltijan tuli 29.10.2021 mennessä oikaista laiminlyönnit tai hakea lupaan muutosta. Toiminnanharjoittajalle varattiin mahdollisuus vastineen antamiseen, joka tuli toimittaa 23.9.2022 mennessä. Lisäksi toiminnanharjoittajaa on vuosittain muistutettu luvan ehdoista ja annetusta kehotuksesta. Luvan haltija ei ole tästä huolimatta noudattanut annettuja kehotuksia. Rakennus- ja ympäristölautakunta pitää uutta kuulemista kohtuullisena, koska kuulemisesta on kulunut reilu pari vuotta aikaa.
Sovelletut oikeusohjeet
Maa-aineslaki (555/1981) 1, 3, 14, 15 ja 18 §
Valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta (926/2005)
Hallintolaki (434/2003) § 32-34
Päätöksestä tiedottaminen
Päätös toimitetaan luvanhaltijalle saantitodistuksella.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |