RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 138
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ara-rahoitteisten asuntojen asukasvalintojen valvonta ja ohjaus
Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.12.2024 § 138
930/10.05.03/2024
|
ARA-rahoitteisten asuntojen asukasvalintojen valvonta kuuluu asuntojen sijaintikunnalle. ARA:n tehtävä on ohjata kuntia ja vuokratalojen omistajia asukasvalinnassa sekä yleishallinnon (asukasdemokratia) toteuttamisessa.
Aran ohjeen mukaan valvonta voi olla joko etukäteis- tai jälkivalvontaa ja sitä voidaan toteuttaa myös pistokokein.
Parkanon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on päättännyt 8.1.2020 § 8 että ARA rahoitteisten vuokra- ja osaomistusasuntojen asukasvalintojen valvonta toteutetaan ns. jälkivalvontana.
Rakennus ja ympäristölautakunta käsitellyt asiaa myös kokouksessaan 31.10.2023 § 98, jolloin on todettu, että lakimuutoksen myötä 1.9.2023 alkaen lautakunnan valvontakohteena on vain Parkanon Vuokrakodit Oy:n ararahoitteiset vuokra-asunnot, muut kohteet on siirtyneen Pirkanmaan hyvinvointialueen valvontaan. Samassa pykälässä on päätetty jatkaa jälkivalvontaa ja että asukkaaksi valittujen tiedot tulee toimittaa lautakunnalle kaksi kertaa vuodessa, toukokuun 15. päivään mennessä ja marraskuun 15. päivään mennessä.
Parkanon Vuokrakodit Oy on toimittanut 21.11.2024 asukasvalintapäätökset 7.6.2024-20.11.2024 väliseltä ajalta. Vuokrauksista on esitetty riittävät tiedot ja annettujen tietojen perusteella ne täyttävät aravavuokra-asuntojen vuokrauksesta annetut säädökset.
Valmistelija:
rakennustarkastaja Raisa Karinsalo p. 044 7865 651.
Esittelijä Rakennustarkastaja Raisa Karinsalo
Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyy tehdyt asukasvalintapäätökset annettujen tietojen perusteella ja muistuttaa, että asukasvalinnat tulee toimittaa lautakunnalle kaksi kertaa vuodessa, toukokuun 15. päivään ja marraskuun 15. päivään mennessä. Päätös annetaan tiedoksi vuokrakohteiden omistajalle ja kaupunginhallitukselle.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |