Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.11.2024/Pykälä 268

Parkanon vuokrakodit Svop-pyyntö

Parkanon vuokrakodit Svop-pyyntö

Parkanon vuokrakodit Svop-pyyntö

Pääomasijoitus Parkanon Vuokrakodit Oy:n SVOP -rahastoon ja pääomalainan muuttaminen omaksi pääomaksi

Kaupunginhallitus 04.11.2024 § 268  

1211/02.07.00.00/2024      

SVOP-rahoituspyyntö

Parkanon Vuokrakodit Oy:n hallitus on jättänyt kaupungille pyynnön 100 000 euron sijoituksesta yhtiön vapaan oman pääoman rahastoon (svop-rahasto). Yhtiön hallitus on huolissaan yhtiön kassavarojen riittävyydestä tarpeellisiin korjauksiin ja investointeihin.

Parkanon Vuokrakodit Oy on kokonaan kaupungin omistama yhtiö.

Talouden tervehdyttämiseksi yhtiö on korottanut vuodelle 2024 vuokria 7 %. Yhtiö on hakemassa valtiokonttorilta talouden tervehdyttämiseksi laina-ajan merkittävää pidentämistä. Laina-ajan pidentäminen parantaisi merkittävästi yhtiön rahoitusasemaa ja mahdollistaisi pitkäjänteisen suunnittelun mm. isompien korjausten ja remonttien osalta.

Rahoitus on tarpeen järjestää yhtiön toiminnan turvaamiseksi.

Oheismateriaalina on yhtiön pyyntö.

Pääomalainen muuttaminen omaksi pääomaksi

Parkanon kaupunki on 17.8.1998 myöntänyt Parkanon Vuokrakodit Oy:lle pääomalainan, jolla on korvattu kaupungin aiemmin omistamille asunto-osakeyhtiöille myöntämiä lainoja. Kyseiset yhtiöt olivat jo tuolloin sulautuneet Parkanon Vuokrakodit Oy:ön.

Pääomalainan määrä on tällä hetkellä 120 940,74 euroa. Lainaa ei ole lyhennetty eikä sille ole maksettu myöskään korkoa yhtiön heikon taloudellisen tilanteen takia.

Yhtiön taloudellinen tilanne ei ole siinä määrin kohentumassa, että se pystyisi lyhentämään lainaa tai maksamaan sille korkoa. Yhtiön taloudellisen tilanteen selkiyttämiseksi yksinkertaisinta olisi muuttaa laina omaksi pääomaksi, sijoitukseksi vapaan oman pääoman rahastoon. Toimenpide on kirjanpidollinen eikä sen yhteyedessä siirretä rahaa.

Pääomalaina on laina, jonka pääoma ja korko saadaan osakeyhtiölain mukaan maksaa yhtiön selvitystilassa ja konkurssissa vain kaikkia muita velkoja huonommalla etuoikeudella. Yhtiön taseessa pääomalaina on kirjattu vieraaksi pääomaksi. Pääomalainan muuttaminen omaksi pääomaksi ei heikennä tai paranna muiden velkojien asemaa suhteessa yhtiöön. Lainan muuttaminen parantaa yhtiön oman pääoman määrää ja siten yhtiön taloudellista asemaa. Lainan muuttamisella ei ole verovaikutuksia, koska siirrosta ei kirjaudu voittoa tai tappiota.

Valmistelija: hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi, kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää:
1) myöntää Parkanon Vuokrakodit Oy:lle 100 000 euron sijoituksen vapaan oman pääoman rahastoon;
2) että Parkanon Vuokrakodit Oy:n pääomalaina (120 940,74 euroa) muutetaan sijoitukseksi vapaan oman pääoman rahastoon.

Käsittely Keskustelun kuluessa Reijo Ojennus esitti Klaus Myllymäen kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun.

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti, että asia palautetaan valmisteluun.

Merkitään pöytäkirjaan, että Jari Sammatti poistui kokouksesta ennen tämän kokousasian käsittelyä ja päätöksentekoa kello 18.09.

 Merkitään pöytäkirjaan, että Juho-Pekka Mäntylä saapui kokoukseen Jari Sammatin varajäsenenä ennen tämän kokousasian käsittelyä ja päätöksentekoa klo 18.09.

 Merkitään, että Päivi Silomäki poistui esteellisenä kokouksesta tämän kokousasian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 18.16-18.31. Esteellisyysperuste: hallintolaki 28.1 § 5. kohta; yhteisöjäävi.