RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.08.2024/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Sivistyslautakunnan alaiset viranhaltijapäätökset
Sivistyslautakunta 20.08.2024 § 67
Kuntalain mukaan lautakunta tai sen puheenjohtaja tai kunnan viranhaltija, jolla hallintosäännön mukaan on tämä oikeus, voi ottaa lautakunnan alaisen viranomaisen päättämän asian lautakunnan käsiteltäväksi.
Kuntalain 50 §:n mukaan ottaminen on tapahduttava hallintosäännössä määrätyssä ajassa, kuitenkin viimeistään sen ajan kuluessa, jossa 89 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Kuntalain 93 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista ja asianosaisen katsotaan saanen tiedon 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä ja kunnan jäsenen kohdalla 14 päivän kuluessa siitä, kun päätös on asetettu 63 §:n mukaisesti yleisesti nähtäväksi.
Oheisaineistona päätökset
Esittelijä Sivistysjohtaja Ville Paldanius
Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee saapuneet viranhaltijapäätökset tietoonsa saatetuksi ja päättää, että se ei ota mainitun viranhaltijan päättämiä asioita käsiteltäväksi.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |