RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.07.2024/Pykälä 192
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valitus valtiovarainministeriön päätökseen kuntajaon muuttamisesta Ikaalisten kaupungin ja Parkanon kaupungin välillä
Kaupunginhallitus 15.07.2024 § 192
722/10.01.00.00/2023
|
Valtiovarainministeriö on päätöksellään 14.6.2024 hylännyt Parkanon kaupungin esityksen kuntajaon muuttamisesta Ikaalisten kaupungin ja Parkanon kaupungin välillä. Parkanon kaupunki esitti 15.12.2023, että ns. Rukonevan enklaavi, joka on kokonaan Parkanon kaupungin alueen sisässä, siirrettäisiin Parkanon kaupunkiin.
Valtiovarainministeriön päätöksen perustelut ovat erittäin hatarat. Niissä on myös seikkoja, jotka eivät pidä paikkaansa. Ministeriö ei ole selvittänyt läheskään riittävällä tavalla tosiseikkoja, jotka on otettu päätöksen pohjaksi. Päätöstä rasittaa asianmukaisen selvityksen virheet ja puutteet. Perusteluissa viitataan mm. siihen, että alueella saattaisi joskus tulevaisuudessa olla Ikaalisten kaupungille suuri taloudellinen merkitys. Perusteluna käytetään myös sitä, että Ikaalisten kaupunki vastustaa kuntajaon muutosta.
Valtiovarainministeriön vastuulla kunta-asioista vastaavana ministeriönä on, että maamme kuntarakenne on alueellisesti eheä, toimiva ja järkevä. Ministeriöllä on luonnollisesti harkintavaltaa, mutta harkintavalta ei ole rajatonta ja sitä säätelee lainsäädännön lisäksi mm. hyvän hallinnon periaatteet. Periaatteita ovat mm. objektiviteettiperiaate ja suhteellisuusperiaate.
Valtiovarainministeriön päätös kuntajaon muuttamista Ikaalisten kaupungin ja Parkanon kaupungin välillä koskevan esityksen hylkäämisestä saattaa olla laiton. Parkanon kaupungin on syytä hakea muutosta päätökseen Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta.
Liitteenä valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.
Valmistelu kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen valtiovarainministeriön päätökseen kuntajaon muuttamisesta Ikaalisten kaupungin ja Parkanon kaupungin välillä.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |