RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.07.2024/Pykälä 191
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Vaatimus Leppäkoski Group Oy:n ylimääräisestä yhtiökokouksesta
Kaupunginhallitus 04.06.2024 § 173
|
Leppäkoski Group Oy:n pienosakkaat, mukana mm. Parkanon kaupunki ja Ikaalisten kaupunki, ovat käyneet neuvotteluja yiimääräisen yhtiökokouksen koollekutsumisesta. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa tavoitteena on yhtiön nykyisen hallituksen erottaminen ja uuden hallituksen nimittäminen.
Neuvotteluissa mukana olleet osakkaat ovat pääosin samoja kuin ne osakkaat, jotka ovat vaatineet aluehallintovirastolta erityisen tarkastuksen toimittamista yhtiössä.
Osakeyhtiölain 5. luvun 4 §:n mukaan "Ylimääräinen yhtiökokous on pidettävä, jos - - osakkeenomistajat, joilla on yhteensä kymmenesosa tai yhtiöjärjestyksessä määrätty pienempi osa kaikista osakkeista, vaativat sitä kirjallisesti - -". Lain mukaan vaatimuksessa on esitettävä yhtiökokouksessa käsiteltävä asia tai asiat.
Valmisteluvastuu: kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Parkanon kaupunki vaatii Leppäkoski Group Oy:n osakkeenomistajana ylimääräisen yhtiökokouksen järjestämistä yhtiön hallituksen kaikkien jäsenten erottamiseksi ja uusien hallituksen jäsenten valitsemiseksi. Kaupunginhallitus päättää yhtiökokousedustajan evästämisestä erikseen sitten kun yhtiö on kutsunut ylimääräisen yhtiökokouksen koolle.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 15.07.2024 § 191
885/02.07.00.00/2024
|
Leppäkoski Group Oy on päättänyt järjestää ylimääräisen yhtiökokouksen, jota ovat vaatineet Ikaalisten ja Parkanon kaupungit. Kokous pidetään 31.7.2024 Ikaalisissa. Kaupunginhallituksen on syytä antaa toimintaohjeet ylimääräiseen yhtiökokoukseen kaupungin edustajalle.
Liitteenä
Kutsu Leppäkoski Group Oy:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen.
Valmistelu: kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa toimintaohjeet kaupungin edustajalle Leppäkoski Group Oy:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen 31.7.2024.
Käsittely
Päätös Kaupunginhallitus valtuuttaa Parkanon kaupungin edustajan Kauko Turusen osallistumaan Leppäkoski Group Oy:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |