RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.06.2024/Pykälä 57
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisen lautakunnan kokousaikataulu syksyllä 2024
Tekninen lautakunta 26.06.2024 § 57
766/00.01.02.01/2023
|
Parkanon kaupungin hallintosäännön 127 § mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi ja enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Teknisen lautakunnan kokoukset on pidetty keskimäärin kerran kuukaudessa, kuukauden kolmantena keskiviikkona klo 17.00. Kokouspaikkana on toiminut kaupungintalon kokoushuoneet.
Valmistelija: tekninen johtaja Kari Santikko
Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko
Päätösehdotus Teknisen lautakunnan syksyn 2024 kokoukset pidetään seuraavasti 21.8., 18.9., 16.10., 20.11., ja 18.12. Kokouspaikkana toimii kaupungintalo ja ajankohta on lähtökohtaisesti klo 17.00. Tarvittaessa lautakunnan puheenjohtaja voi määrätä muunkin kokousajan. Kokouskutsu toimitetaan kokoukseen kutsuttaville viimeistään kokousta edeltävänä perjantaina sähköisen kokousjärjestelmän kautta.
Käsittely Teknisen lautakunnan lokakuun kokous päätetään pitää 23.10.2024.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |