RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 22.05.2024/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sidonnaisuusilmoitusten tiedoksi antaminen kaupunginvaltuustolle.
Tarkastuslautakunta 22.05.2024 § 45
953/00.03.03/2024
|
Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi.
Tarkastuslautakunta on käsitellyt saapuneet sidonnaisuusilmoitukset kokouksissaan ja päättänyt niiden julkaisemisesta yleisessä tietoverkossa.
Hallintosäännön 74§ mukaan tarkastuslautakunnan on annettava sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi kerran vuodessa.Esittelijä
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää antaa sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi kaupunginvaltuustolle hallintosäännön 74§ mukaisesti.
Käsittely
Päätös Tarkastuslautakunta päätti antaa sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi kaupunginvaltuustolle hallintosäännön 74§ mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |