Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 33



 

Valtuustoaloite tuulivoimaloiden rakentamisesta luopuminen Parkanon kaupungin alueella

 

Kaupunginhallitus 25.03.2024 § 82  

      

 

 

 

 

Valtuutetut ovat toimittaneet seuraavanlaisen valtuustoaloitteen valtuuston kokouksessa 26.2.2024:

 

"Aloite

 

Tuulivoimaloiden sijoittumista kaupungimme alueelle on perusteltu elinvoiman vahvistamisella ja palvelujen turvaamisella, joita tuulivoimaloista kunnalle maksettava kiinteistövero mahdollistaa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että valtuonosuusuudistuksessa otetaan "tuulivoimahyöty" pois kunnilta. Täten poistuu ainoa peruste tuulivoiman rakentamiselle alueelleemme.

 

Viime vuonna teimme hyvän tilinpäätöksen. Nyt olemme joutuneet talousvaikeuksiin valtionosuusleikkausten vuoksi. Kuntataloudessa hyvät ja huonot ajat vaihtelevat. Ei tartuta tuulivoimaan ikään kuin pelstusrenkaana, että edes siitä saisimme apua tähän hätään. Hätä  menee ohitse, tuulivoimat ja niiden haitat jäävät.

 

Tuulivoimala aihettaa haittoja ympäristöönsä. Näitä haittoja on lisääntyvässä määrin tunnistettu ja tunnustettu. Joulukuussa julkaistun Luonnonvarakeskuksen (Luke) kansainvälisen koostejulkaisun mukaan monet lintu- ja nisäkäsryhmät vaistävät tuulivoimaa. Mainzin tutkimus 2019 osoitti kiistattomasti, että tuulivoiman infraäänet ovat vaarallisia ihmisen elimille ja verisuonistolle ja aihettaa etenkin sydämelle ongelmia. Sydänsairaat ovat erityisessä vaaravyöhykkeessä.

 

Esitämme:

Parkanon kaupunki luopuu kaikista toimista edesauttaa tuulivoiman rakentamista Parkanon kaupungin aluelle:

  1. Irtaannumme tuulivoimayhtiön osakkuudesta
  2. Pysäytämme tuulivoiman rakentamista koskevat kaavoitustoimet
  3. Kaikin toimin pyrimme estämään uusien, lähinnä tuulivoiman tarpeisiin suunniteltujen, sähkönsiirtolinjojen sijoittumisen Parkanon alueelle"

 

 Liitteenä

 Valtuustoaloite

 

 Valmistelija kaupunginsihteeri Anne Ranta

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen hallintotoimen valmisteltavaksi.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 22.04.2024 § 118  

      

 

 

 

 

Parkanon kaupunginvaltuuston hyväksymässä voimassa olevassa kaupungin strategiassa todetaan otsikon "11. Kestävästi kehittyvä" alla, mm. seuraavaa:

 

Toimenpiteet

 

1. Edistetään hiilineutraalisuustavoitteita

2. Edistetään ja mahdollistetaan aurinko- ja tuulivoimahankkeita.

 

Nyt kyseessä oleva valtuustoaloite on katsottava näiden strategiassa mainittujen tavoitteiden ja toimenpiteiden näkökulmasta ongelmalliseksi.

 

Valtion rahoituspolitiikan linjaukset ja toimenpiteet vaikuttavat hyvin merkittävällä tavalla kuntatalouteen. Yksittäisten vuosienkin budjettipäätöksillä on vaikutusta, saati sitten pidemmän aikavälin ratkaisuilla. Valtionosuusjärjestelmää ollaan uudistamassa siten, että uudistus tulisi voimaan v. 2026 alusta. Pääministeri Orpon hallituksen viesti ei kuitenkaan toistaiseksi ole ollut se, että voimalaitosten kiinteistöveroja oltaisiin jakamassa laajemmin. Vaatimusta tällaiseen ovat pitäneet edunvalvontamielessä yllä alueet, joille tuulivoimaa ei eri syistä voida rakentaa.

 

Toteutuessaan tuulivoimahankkeiden positiivinen vaikutus kuntatalouteen on hyvin merkittävä. Aluetalouteen kohdistuu positiivisia suoria vaikutuksia ja kerrannaisvaikutuksia. Kiinteistöverotulojen kasvun lisäksi voimaloiden luvittaminen tuo lupamaksutuloja. Tuulivoimahankkeiden toteuttajat maksavat kaavoittamisesta aiheutuvat kustannukset. Maanomistajat saavat merkittäviä vuokratuloja. Infrastruktuurin, kuten teiden rakentaminen ja parantaminen kehittävät myös muiden elinkeinojen ja harrastustoiminnan mahdollisuuksia (mm. metsätalous, metsästys, marjastus).

 

Kiristyvässä julkisen talouden ja kuntatalouden tilanteessa veropohjan kasvattaminen on tärkeää, jotta nykyiset kunnalliset palvelut voitaisiin turvata. Aloitteen tekijät eivät aloitteessaan esitä yhtään keinoa, millä tuulivoimahankkeiden hylkääminen voitaisiin kompensoida menoja vähentämällä tai tuloja lisäämällä.

 

Kaavoitusprosessien yhteydessä tehdään monenlaisia selvityksiä hankkeen vaikutuksista luonnonympäristöön. Maakuntakaavoituksessa on jo aikanaan selvitetty alueiden soveltuvuutta määriteltyyn käyttötarkoitukseensa. Samalla on tehty harkintaa siitä, miten esim. tuulivoiman haitat ja hyödyt ovat suhteessa toisiinsa. Kansallisia tavoitteita liittyy ainakin Suomen energiaomavaraisuuteen, hiilineutraalisuuteen ja energiatuotannon kustannuksiin kuluttajien kannalta.

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että asia aloitteena ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja että asia on loppuunkäsitelty.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginvaltuusto 10.06.2024 § 33  

973/00.01.03.01.01/2024      

 

 

 

 

Liitteenä

Valtuustoaloite

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee aloitteen käsittelyn tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.