RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 08.05.2024/Pykälä 34
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tilinpäätös 2023
Kaupunginhallitus 25.03.2024 § 80
|
Kuntalain (410/2015) § 113-115 säädetään kunnan tilinpäätöksestä.
"113 § Tilinpäätös
Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.
Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.
Tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta olennaisuusperiaatteen mukaisesti. Tätä varten tarpeelliset seikat on ilmoitettava liitetiedoissa. (8.2.2019/175)
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
114 § Konsernitilinpäätös
Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös.
Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana.
Kuntayhtymän tilinpäätös yhdistellään jäsenkunnan konsernitilinpäätökseen. Kunnan, jolla ei ole tytäryhteisöjä, mutta joka on jäsen kuntayhtymässä tai liikelaitoskuntayhtymässä, tulee sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätöstä vastaavat tiedot.
115 § Toimintakertomus
Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.
Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi.
Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä."
Talousarvion toteutuminen
Alla on esitetty tuloslaskelman keskeiset erät tilinpäätöksestä 2022, muutetusta talousarviosta 2023, viimeisestä ennusteesta vuodelle 2023 ja tilinpäätöksestä 2023:
Vuoden 2023 tilinpäätöksen suurimmat poikkeamat suhteessa muutettuun talousarvioon ovat:
- myyntituotot 1,3 milj. euroa positiivisempi kuin talousarviossa
- tuet ja avustukset 360 000 euroa positiivisempi -''-
- muut toimintakulut 350 000 euroa negatiivisempi -''-
- toimintakate 1,5 milj. euroa positiivisempi -''-
- verotulot 350 000 euroa positiivisempi -''-
- vuosikate 1,7 milj. euroa positiivisempi -''-
- tilikauden tulos 1,6 milj. euroa positiisempi -''-
Tilikauden tulokseen vaikutti merkittävästi Kihniön kanssa solmittu sovintosopimus sote-yhteistoiminta-alueen aikaisesta kustannusriidasta. Kihniö maksoi sopimuksen perusteella Parkanolle 770 000 euroa.
Toimintakate on -14,9 milj euroa, vuosikate 4,4 milj. euroa ja tilikauden tulos 2,2 milj. euroa. Tilikauden tulos huomioiden taseessa on kertynytttä ylijäämää 12,0 milj. euroa.
Investointien talousarviomääräraha oli 1 691 000 euroa. Investointien toteuma on tilinpäätöksessä - 1 919 889 euroa. Investointeihin on kirjattu kertaluonteisia eriä PSHP:n purkautumisesta ja kiinteistöjen arvonkorotusrahaston purkamisesta yht. - 3 480 267 euroa. Varsinaisten investointien toteuma on 1 560 378 euroa eli 92 %.
Vuoden aikana lyhennettiin pitkäaikaisia lainoja 808 000 euroa ja lyhytaikaisia lainoja 2 850 000 euroa. Uutta talousarviolainaa ei nostettu.
Liitteenä on tilinpäätös 2023.
Valmistelija: hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1) allekirjoittaa vuoden 2023 tilinpäätöksen;
2) lähettää tilinpäätöksen tarkastuslautakunnalle ja tilintarkastajalle;
3) lähettää tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi;
4) oikeuttaa hallinto- ja talousjohtajan tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia korjauksia ennen valtuuston käsittelyä.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Tarkastuslautakunta 08.05.2024 § 34
905/02.06.01.03/2024
|
Liitteenä on tilinpäätös 2023.
Valmistelija: hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi
Esittelijä
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee tilinpäätöksen vuodelta 2023 tietoon saatetuksi.
Käsittely
Päätös Tarkastuslautakunta merkitsi saaneensa tiedoksi Parkanon kaupungin tilinpäätöksen vuodelta 2023.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |