Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.04.2024/Pykälä 109


Pääomalainan myöntäminen Parkanon Tuuli Oy:lle

 

Kaupunginhallitus 09.04.2024 § 109  

108/00.04.02/2022      

 

 

 

 

Parkanon Tuuli Oy on kaupungin 35 %:sesti omistama yhtiö. Yhtiö on esittänyt omistajille pääomalainan myöntämistä, yhteensä 100 000 euroa. Rahoitusta tarvitaan toiminnan jatkamiseen. Hankeyhtiöllä ei ole toiminnallista tulovirtaa. Lisäksi yhtiö ennakoi tarvitsevansa lisärahoitusta kesäkuun loppuun mennessä yhteensä 200 000 euroa.

 

Tässä vaiheessa esitetty pääomalainan määrä on 35 000 euroa ja sille maksetaan 5 %:n korko.

 

Oheismateriaalina on pääomalainakirje ja selvitys lisärahoitustarpeesta (Salassa pidettävä, JulkL § 24.1:20, yksityiset liikesalaisuudet).

 

Valmistelija: kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää Parkanon Tuuli Oy:lle 35 000 euron pääomalainan.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään pöytäkirjaan, että Jari Sammatti poistui kokouksesta tämän kokousasian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyysperuste: hallintolaki 28.1 § 2. kohta; edustusjäävi.

Merkitään pöytäkirjaan, että Päivi Silomäki toimi pöytäkirjantarkastajana 109 §:n osalta.