Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 26


 

Täyttöluvat varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimiin

 

Sivistyslautakunta 19.03.2024 § 26  

898/01.01.01.00/2024      

 

 

 

 

Varhaiskasvatuksessa on usean vuoden ajan ollut kolme määräaikaisesti täytettyä lastenhoitajan tehtävää. Tehtäviä ei ole täytetty vakituisesti, koska lasten määrän on ennakoitu vähenevän. Osallistumisaste varhaiskasva- tukseen erityisesti alle 3- vuotiaiden osalta on kasvanut. Palveluntarpeen vakiintumisen vuoksi määräaikaisuuden jatkumiselle ei ole perustetta, ja varhaiskasvatuksen lakisääteisen mitoituksen vuoksi tehtävät tulee täyttää.  

 

Parkanon kaupungin rekrytointiohjeen mukaan toistaiseksi voimassa oleviin tehtäviin ja yli vuoden kestäviin määräaikaisuuksiin täyttöluvan myöntää kaupunginhallitus.

 

Valmistelija: Ville Paldanius, p. 044 7865 501

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ville Paldanius

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kaupungihallitukselle, että se myöntää täyttöluvat kolmeen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toistaiseksi voimassa olevaan toimeen 1.8.2024 alkaen.

 

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.