RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimen täyttölupa
Kaupunginhallitus 22.01.2024 § 4
|
Kaupunginhallitus on päättänyt varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimen perustamisesta kokouksessaan 27.3.2023 § 83. Elokuussa 2023 toimeen palkattu henkilö on purkanut työsuhteensa koeajalla niin, että viimeinen työpäivä on 26.1.2024.
Varhaiskasvatuslain (540/2018) muutos astui voimaan 1.8.2022, jonka myötä varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen oikeus tukeen vahvistui merkittävästi. Muutoksen myötä varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada kehityksensä, oppimisensa ja hyvinvointinsa edellyttämää yleistä, tehostettua tai erityistä tukea. Lapsella on varhaiskasvatuslain mukaan oltava oikeus saada tarvitsemaansa tukea oikea-aikaisesti.
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja toimii erityispedagogisen toiminnan asiantuntijana ja kehittäjänä; hän konsultoi ja opastaa varhaiskasvatuksen opettajaa ja muuta henkilökuntaa. Hän osallistuu lasten tuen arviointiin ja suunnittelee erityistä tukea tarvitsevien lasten ohjausta yhdessä ryhmän opettajan kanssa. Laki määrittää, että lapsella on oikeus saada varhaiskasvatuksen erityisopettajan antamaa konsultaatiota ja opetusta hänen tuen tarpeensa sitä edellyttäessä.
Parkanon kaupungilla työskentelee lisäksi yksi kiertävä varhaiskasvatuksen erityisopettaja, jonka tehtävästä n. 50 % on käytettävissä varhaiserityiskasvatuksen konsultointiin ja opetukseen koko varhaiskasvatuksessa sekä esiopetuksessa. Tällä hetkellä Parkanossa kiertävä varhaiskasvatuksen erityisopettaja vastaa 220 lapsen tukeen, konsultointiin ja opetukseen liittyvistä asioista Kuttikallion ja Lystinmäen toimitiloissa, kolmessa esiopetusryhmässä sekä viidessä perhepäivähoitokodissa. Kiertävän varhaiskasvatuksen erityisopetuksen resurssi on riittämätön suhteessa lapsimäärään.
Vaikka syntyvyys on Parkanossa laskenut, varhaiskasvatukseen osallistumisprosentti on noussut viimeisten vuosien aikana. Erityisesti alle 3-vuotiaiden määrä varhaiskasvatuksessa on lisääntynyt nopeasti, ja varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten kasvava määrä on jo myös edellyttänyt uuden Viherlaakson ryhmän perustamisen tammikuussa 2023.
Kiertävän varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävä (50%) ei yksin riitä kattamaan varhaiserityiskasvatuksen konsultaation ja opetuksen tarvetta. Edellä mainittujen seikkojen vuoksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimi tulee täyttää. Määrärahat toimeen on varattu vuodelle 2024.
Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus myöntää täyttöluvan varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimeen 27.1.2024 alkaen.
Käsittely Keskustelun aikana Saara Viitaharju esitti Heikki Mettomäen, Reijo Ojennuksen ja Aki Haapaniemen kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun.
Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.
Sivistyslautakunta 19.03.2024 § 25
898/01.01.01.00/2024
|
Kaupunginhallitus palautti varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävän täyttölupa-asian sivistyslautakunnalle valmisteltavaksi.
Jos päiväkodissa on yksi tai useampi vammainen, tai tehostetun tai erityisen tuen tarpeessa oleva lapsi, on tämä otettava huomioon lasten taikka pätevän henkilöstön lukumäärässä.
Varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada yleistä, tehostettua tai erityistä tukea siten kuin varhaiskasvatuslaissa on säädetty. Oikea-aikaisella, yksilöllisesti kohdennetulla ja lapsen tarpeiden mukaisella tuella edistetään lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia. Samalla ehkäistään lapsen ongelmien kasvamista ja monimuotoistumista sekä riskiä syrjäytyä.
Varhaiskasvatuksen järjestäjä on velvollinen antamaan lapselle hänen tarvitsemaansa tukea päiväkodissa tai perhepäivähoidossa. Lapsen tuen tarve arvioidaan ja tukea järjestetään viivytyksettä.
Lapsella on oikeus varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluihin ja opetukseen hänen tuen tarpeensa sitä edellyttäessä. Erityisopettaja osallistuu lapsen tuen tarpeen, tukitoimenpiteiden ja niiden toteuttamisen suunnitteluun ja arviointiin tarvittaessa. Erityisopettajan antama tuki voi olla lapsikohtaista ja/tai ryhmässä toteutettavaa opetusta. Tuki voi olla säännöllistä, osa- tai kokoaikaista.Sitä voidaan toteuttaa samanaikaisopetuksena tai yhteisopettajuutena lapsen ryhmän
opettajan kanssa. Erityisopettajan asiantuntemusta hyödynnetään myös henkilöstön ja huoltajien konsultoinnissa. Varhaiskasvatuksen opettajaksi ja/tai varhaiskasvatuksen erityisopettajaksi kelpoinen henkilö on vastuussa lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan kirjattavasta tuen suunnittelusta ja toteuttamisen arvioinnista.
Konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan hallinnollisia ja palveluohjauksen tehtäviä ei ole mahdollista sijoitella päiväkodin johtajan tehtäviin.
Konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan virka ei riitä kattamaan tarvittavaa varhaiserityiskasvatuksen konsultaation ja erityisopetuksen tarvetta, eikä yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarvetta.
Varhaiskasvatuslain lakimuutoksen mukaisen lapsen tuen, konsultoinnin ja erityisopetuksen toteuttamisen vuoksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimi tulee täyttää. Määrärahat toimeen on varattu vuodelle 2024.
Oheisaineistona: Varhaiskasvatuksen kiertävän erityisopettajan/palveluohjaajan tehtävänkuva.
Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501
Esittelijä Sivistysjohtaja Ville Paldanius
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se myöntää täyttöluvan varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimeen 26.3.2024 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |