Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 33


 

Vaalitoimielimet vuoden 2024 europarlamenttivaalissa

 

Kaupunginhallitus 05.02.2024 § 33  

642/00.00.00.01/2023      

 

 

 

Europarlamenttivaalien vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2023 Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa  29.5.-4.6.2024 ja ulkomailla 29.5.-1.6.2024. Suomalaisessa laivassa ulkomaan ennakkoäänestys voidaan aloittaa jo 22.5.2024.

 

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, joka huolehtii vaalipäivän äänestyksen toimittamisesta, sekä laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta.

 

Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

 

Vaaliviranomaisia koskevat kelpoisuus- ja esteellisyyssäännöt vuoden 2024 vaaleissa ovat tiivistetysti seuraavat:

 

Vaalilautakunta

 

Kelpoisuus: Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2023) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä

ei voi olla vaalien ehdokas. Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa "mahdollisuuksien mukaan" voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.

 

Esteellisyys: Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalilautakunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalilautakunnan

tehtävissä, kuitenkin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: vaalilautakunnan

jäsenenä oleva ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi ei saa toimia vaalilain 73 §:n 2 momentissa tarkoitettuna äänestäjän avustajana.

 

Vaalitoimikunta

 

Kunnanhallituksen on asetettava laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta (Vaalilaki 15 §  714/1998). Keskusvaalilautakunta valitsee vaalitoimikunnasta vaalitoimitsijat, jotka suorittavat kotiäänestyksen ennakolta sovittuna ajankohtana.

 

Kelpoisuus: Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2023) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä

ei voi olla vaalien ehdokas eikä ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi. Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa "mahdollisuuksien mukaan" voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalitoimikuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.

 

Esteellisyys: Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalitoimikunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalitoimikunnan

tehtävissä.

 

Muuta: Kunta voi harkintansa mukaan asettaa vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat erikseen presidentinvaalia ja erikseen europarlamenttivaaleja varten tai asettaa samat vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat molempiin vaaleihin.

 

Jäsenet ja varajäsenet on mahdollisuuksien mukaan valittava siten, että kunnan edellisissä (vuoden 2023) eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneet puoluerekisteriin merkityt puolueet tulevat edustetuiksi vaalilautakunnassa ja vaalitoimikunnassa.

 

 

Tasa-arvolain mukaisesti sekä jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpaakin vähintään 40%.

 

Oheisaineistona

yhteenveto vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenistä vuoden 2024 presidentin vaalissa

 

Valmistelija kaupunginsihteeri Anne Ranta

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus asettaa vuoden 2024 europarlamenttivaaleja varten:

1. Parkanon äänestysalueen vaalilautakunnan ja valitsee siihen
- puheenjohtajan
- varapuheenjohtajan
- kolme muuta jäsentä
- vähintään kolme varajäsentä siinä järjestyksessä, jossa he tulevat varsinaisten jäsenten sijaan 

2. Vaalitoimikunnan ja valitsee siihen
- puheenjohtajan
- varapuheenjohtajan
- yhden muun jäsenen
- vähintään kolme varajäsentä siinä järjestyksessä, jossa he tulevat varsinaisten jäsenten sijaan

 

Käsittely 

 

Päätös Kaupunginhallitus asetti vuoden 2024 europarlamenttivaaleja varten

1. Parkanon äänestysalueen vaalilautakuntaan varsinaisiksi jäseniksi
- Anne Talonen-Levula (puheenjohtaja)
- Jouni Kirjonen (varapuheenjohtaja)
- Liisa Kallioniemi
- Juhani Koivisto
- Vesa Raiskio
Varajäseniksi
- Hilkka Ala-Kauhaluoma
- Kauko Kaitaranta
- Merja Martiskainen
- Juhani Leppänen
- Kari Lahtinen
- Heikki Hallamaa
- Päivi Pöyhölä
2. Vaalitoimikuntaan varsinaisiksi jäseniksi
- Pasi Pentti (puheenjohtaja)
- Reijo Ojennus (varapuheenjohtaja)
- Sirpa Viljamaa
Varajäseniksi:
- Mirja Mattila
- Jari Rinneheimo
- Antero Pihlajamäki
- Johanna Kaunismäki
- Anna-Liisa Lepistö
- Mikko Kantola
- Marjo Ojanen