Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 6


 

Poikkeamishakemus Pahkalan kaupunginosaan kortteliin 5068 tontille 2

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 13.02.2024 § 6  

919/10.04.02/2024      

 

 

 

Esitetty toimenpide ja sen perustelut:

Hakija haluaa rakentaa omistamalleen asuinrakennustontille ------------ talousrakennuksen 148 m2. Talousrakennuksen sijoituspaikka on asemapiirustuksessa merkitty asemakaavan mukaisen rakentamisalueen ulkopuolelle siten, että rakennus ylittää rakentamisalueen rajan noin 3,85 metrillä. Hakija esittää perusteluksi sen, että hänen tonttinsa rakentamista haittaa rasitelinja (kaupungin vesi -ja viemärilinja). Linja kulkee tontin eteläisen kulman poikki.

 

Kiellot, rajoitukset ja kaavallinen tilanne:

Alueella on voimassa oleva asemakaava, jossa tontti on merkitty AP-tontiksi ja  rakentamistehokkuusluvuksi on määritelty 0,25. Kyseisen tontin koko on 2751  m2, jolloin kokonaisrakennusoikeudeksi saadaan 688 m2.  Pistekatkoviivalla osoitettu rakentamisalueen raja on Vehomäenkadun puoleisella sivulla noin 5 metriä tontin rajasta. Asemakaava-alueella rakennukset tulee rakentaa rakentamisalueen sisäpuolelle. Vähäisenä poikkeuksena voidaan käsitellä 1,2 metrin ylitys rakennuslupakäsittelyn yhteydessä. Kun ylitys on enemmän kuin 1,2 metriä, tulee asia käsitellä poikkeamismenettelyllä.

 

Rakentamistilanne:

Kyseisellä tontilla on ennestään asuinrakennus 196 k-m2 ja pieni varastorakennus, josta ei ole tarkempia kokotietoja. Rakennus on rakennettu ilmoituksella 2010 ja arvioitu koko on noin 15 m2. Yhteensä rakennettu kerrosalaa on noin 211m2. Rakennusoikeutta on riittävästi jäljellä 148 m2 talousrakennuksen rakentamiseen.

 

Naapurin kuuleminen:

Naapureilla ei ole huomauttamista rakentamiseen. Naapurina on kuultu kiinteistöä ------------- Muilta osin rakennuspaikka on kaupungin puistoalueiden ympäröimä.

 

Poikkeamisen edellytykset:

Rakennettavan varastorakennuksen ei arvioida aiheuttavan haittaa ympäristölle. Kyseinen tontin osalta rakentamisalue on määritelty siten, että tontin koko alan tehokas käyttö ei ole mahdollista, vaan rakentamisessa on huomoitava tontin läpi kulkeva kaupungin vesi- ja viemärilinja. Asiasta on kysytty lausunto Parkanon Vesi Oy:ltä, joka lausuu, että kunnallistekniikan linjaan on jätettävä vähintään 4 metrin vapaa etäisyys linjan ja rakennuksen välille. Muilta osin ei asiassa ole huomautettavaa. Rakennuksesta ei tule aiheutumaan näkemäestettä Vehomäenkadulle. Rakennuksen etäisyys kadun keskilinjasta on 9,5 -10 metriä. Tontilla on riittävästi rakennusoikeutta, rakentaminen on kaavamääräysten mukaista sekä rakennusten välinen etäisyys kiinteistön omiin ja naapurirakennuksiin on palomääräysten mukainen, vähintään 8 metriä.

 

  Oheisaineistona:

Sijaintikartta

  Asemapiirros

  Ote asemakaavasta

 

Valmistelija:
rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen p. 044 7865 651

 

Esittelijä  

Rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen

 

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että poikkeamishakemukseen suostuttaisiin. Poikkeamislupaa vastaava rakennuslupa tulee hakea 1 vuoden kuluessa siitä, kun kaupunginhallituksen poikkeamislupapäätös on saanut lainvoiman. Rakennuslupahakemukseen tulee liittää kaupunginhallituksen poikkeamispäätös.

 

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.