RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.01.2024/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pysyvän liikennemerkin asettamien Kirjasojan yksityistielle
Tekninen lautakunta 24.01.2024 § 10
907/08.01/2024
|
Kirjasojantien yksityistien tiekunta anoo väistämisvelvollisuus risteyksessä- merkin asettamista pysyvästi Kirjasojantien ja Vääräahteentien risteykseen. Väistämisvelvollisuus osoitetaan Vääräahteentien suunnasta tuleville. Liikennemerkin asettamisen perusteena on liikenneturvallisuuden parantaminen sekä väistämisvelvollisuuden osoittaminen risteyksessä.
Yksityistielle on asetettava tieosakkaiden liikennetarpeiden, liikenneturvallisuuden ja tiestä aiheutuvien haittojen tarpeellisen ehkäisemisen kannalta välttämättömät liikenteen ohjauslaitteet.
Tieliikennelain 71 §:n mukaan pysyvän liikenteenohjauslaitteen asettamiseen pitää olla kunnan suostumus. Yksityistien liikenteenohjauslaitteen asettamisen toteuttamisesta ja kustannuksista vastaa tienpitäjä saatuaan siihen tieliikennelain mukaisen kunnan suostumuksen.
Oheisaineistona Kirjasojan yksityistien kokouspöytäkirja
Valmistelija: tekninen johtaja Kari Santikko 044 7865 601
Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää myöntää Kirjasojantien tiekunnalle tieliikennelain 71 §:n mukaisen kunnan suostumuksen asettaa B5 väistämisvelvollisuus risteyksessä-merkin karttaliitteen mukaisesti. Merkki sijoitetaan ajoradan oikeaan reunaan.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |