RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 93
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Lautakunnan jäsenten huomioita
Tarkastuslautakunta 13.12.2023 § 93
Tarkastuslautakunta seuraa kunnan toimielinten ja johtavien viranhaltijoi-
den toimintaa. Lautakunta on arviointisuunnitelmassaan sopinut keskinäi-
sen työnjaon eri toimielinten hallinnon seuraamisesta sekä tietojen kerää-
misestä palvelutoiminnan toimivuudesta ja tavoitteiden toteutumisen tilan-
teesta.
Lautakunnan jäsenten hallinnon seurantavastuu on seuraava:
Toimielin Tarkastuslautakunnan jäsen
Kaupunginhallitus Juha Tuominen
sivistyslautakunta Jyrki Uotila
perusturvalautakunta Satu Kallioniemi
tekninen lautakunta Tuomo Kemppainen
rak- ja ympäristölautakunta Mira Sälkänmäki
Lautakunnan jäsenille on luotu mahdollisuus päästä sähköiseen kokousjärjestelmään oman vastuualueensa organisaatioon.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta käy keskustelun toimielinten tekemistä päätöksistä ja palvelutoiminnan toimivuudesta sekä tavoitteiden toteutumisen tilanteesta.
Päätös Tarkastuslautakunta keskusteli toimielinten tekemistä päätöksistä.
Tarkastuslautakunta keskusteli sivistyslautakunnan päätöksestä 77§/2023 Sivistyslautakunnan osavuosikatsaus 1-9/2023 ja kaupunginhallituksen päätöksestä 319§/2023 Osavuosikatsaus 1-9/2023. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle ko. päätöksellä, että se myöntää sivistyslautakunnalle lisämäärärahan 780 t€. Tarkastuslautakunta toteaa, että sivistyslautakunta palautti päätöksessä 77§ lisämääräraha-asian valmisteluun eikä kaupunginhallitus ei ole käyttänyt otto-oikeutta sivistyslautakunnan päätökseen. Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että hallitus toimii menettelyä ohjaavien menettelytapasäännösten mukaisesti
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |