Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 92


 

Viranhaltijoiden haastattelut

 

Tarkastuslautakunta 13.12.2023 § 92  

    

 

 

Työohjelman mukaisesti tarkastuslautakunnan kokouksiin kutsutaan tarvittaessa kaupungin/arvioitavan kohteen viranhaltijajohtoa, luottamushenkilöjohtoa, henkilökunnan edustajia, tytäryhtiöiden edustajia ja mahdollisia muita sidosryhmän edustajia selvittämään omasta näkökulmastaan arviointikohteen toimintaa, tavoitteita ja niiden toteutumista.

 

Tarvittaessa haastateltaville jaetaan ennakkoon täytettäväksi arviointilomake toimialan/vastuualueen toiminnasta ja taloudesta. Lomake ei ole julkinen eikä sitä liitetä pöytäkirjaan.

 

Haastateltava

Aika

Aihe

Kaupunginjohtaja ja/tai hallinto- ja talousjohtaja

 

Lupinet Oy hallituksen pj

 

 

 

 

 

 

Hyvinvointi-koordinaattori

14:00

 

 

 

14:45

 

 

 

 

 

 

 

15:15

 

 

 

 

 

Ajankohtaiset kaupungin toimintaan ja talouteen liittyvät asiat

 

 

Arviointi: Konserniyhtiöt / Lupinet Oy

  • millä tavoin
    • konserniohje,  
    • kaupunkistrategia ja
    • kaupungin talousarviotavoitteet

ovat käytännössä ohjanneet yhtiön toimintaa?

 

Arviointi: Hyte-tavoitteet

  • hyte-tavoitteiden toteutuminen 2023
  • millä tavoin tavoitteiden toteutumista on seurattu?
  • millä tavoin tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan?

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta kuulee katsaukset ja käy keskustelun esiin nousevista asioista.

 

Päätös Hallinto- ja talousjohtaja selosti tarkastuslautakunnalle ajankohtaisia kaupungin toimintaan ja talouteen liittyviä asioita. Esillä oli mm. kaupunginhallituksen hyväksymä sopimus Kihniön kunnan riidanalaisista sote-kustannuksista ja arvonkorotusrahaston purkamiseen liittyviä asioita.   

Tarkastuslautakunta keskusteli valtuuston roolista kaupunginhallituksen 5.12.2023 hyväksymässä riidanalaisten sote-kustannusten sopimusasiassa.

Lupinet Oy hallituksen puheenjohtaja selosti tarkastuslautakunnalle konserniyhitölle asetettujen tavoitteiden toteutumiseen sekä konserniohjauksen toimintaan ja toimivuuteen liittyviä asioita. Esillä oli mm. liittymien määrä ja siinä tapahtuneet muutokset. Tarkastuslautakunta keskusteli Lupinet oy:n toteutuneista omistusmuutoksista ja osakassopimuksen määräyksistä.  

Hyvinvointikoordinaattori esitteli tarkastuslautakunnalle hyte-tavoitteiden toteutumatilannetta ja tavoitteiden seurantaan liittyviä asioita.    

Saadun selvityksen mukaan hyvinvointiraportoinnissa käytetään apuna sähköistä hyvinvointikertomustyökalua FSG. Vuosittain julkaistaan hyvinvointiraportti ja valtuustokausittain laaja hyvinvointikertomus.   Parkanossa hyvinvointiraportti 2023 annetaan ennen tilinpäätöstä. 

Hyvinvointikoordinaattorin antaman tiedon mukaan vuosi 2023 on ollut vaikea uuden toimintamallin johdosta.  Vuonna 2023 kaupunki laatii hyvinvointityölle omat suunnitelmat johtotähtenä strategia ja laajan hyvinvontikertomuksen tavoitteet.

Tarkastuslautakunta keskusteli hyteen liittyvien päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnista ja sen toteutumisesta Parkanon kaupungin hallinnossa. Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että kaupungin hallinnossa täytetään lakisääteiset velvoitteet.