RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 333
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Esityslistan hyväksyminen
Kaupunginhallitus 18.12.2023 § 333
Mahdolliset esityslistamuutokset saatetaan kaupunginhallituksen tietoon
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1. toteaa onko esityslistaan tehty tai hyväksytäänkö tehtäväksi muutoksia, 2. merkitsee muutokset tiedoksi, ja
3. päättää hyväksyä tämän kokouksen esityslistan työjärjestykseksi.
Päätös Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Klaus Myllymäki esitti työjärjestyksen muutosta siten, että kokousasiat 343 § ja 344 § käsitellään ennen 334 §:n käsittelyä. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Klaus Myllymäen ehdottaman työjärjestyksen muutoksen.
Kokouksen kuluessa kaupunginhallitus päätti yksimielisesti tehdä työjärjestyksen muutoksen siten, että 334 §:n jälkeen käsitellään 337 - 341 §:t, jonka jälkeen noudatetaan esityslistan mukaista käsittelyjärjestystä 335 §:stä alkaen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |