Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 74


Talousarvio 2024

 

Vuoden 2024 talousarvio

 

Kaupunginhallitus 07.11.2023 § 284  

      

 

 

 

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Tasapainoa arvioitaessa voidaan huomioida taseeseen kertynyt ylijäämä. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

 

Talousarvion sisältö

 

Vuoden 2024 on valmisteltu merkittävässä epävarmuudessa. Kaupungin tuloissa tapahtuu merkittävää laskua vuoteen 2023 nähden. Verotulot ja valtionosuudet laskevat selkeästi. Toimintamenoissa sen sijaan vastaavaa laskua ei ole nähtävissä: menojen kasvu asettunee 3-4 %:n väliin ellei sopeuttamistoimia tehdä.

 

Toimialat ovat valmistelleet talousarvioesityksensä lokakuun loppuun mennessä. Kaupunginhallitus on (25.9.2023 § 235) hyväksynyt toimialoille nettomäärärahaa koskevat raamit. Toimialoista sivistystoimen talousarvio ylittää annetun raamin selkeästi. Kokonaisuudessaan kaupungin toimintakatetasoinen talousarvio on kuitenkin raamin mukainen.

 

Toimialojen toiminnassa ei ole olennaisia muutoksia vuoteen 2023 verrattuna.

 

Talousarviossa vuosikate on ilman veronkorotuspäätöksiä negatiivinen. Kaupungin tulovirta ei siis riitä kattamaan juoksevia menoja, investoinnit on toteutettava velaksi ja lainoja ei voida lyhentää ellei kassatilannetta vastaavasti heikennetä.

 

Talousuunnitelmavuodet eivät olennaisesti poikkea tästä. Taloussuunnitelmassa alijäämää muodostuu yhteensä 4,96 milj. euroa ellei mitään toimenpiteitä tehdä.

 

 

Alustavassa laskelmassa ei ole huomioitu eduskunnan kiinteistöverolakiin loka-marraskuun vaihteessa hyväksymää muutosta. Lakimuutos nostaa kiinteistöverotuottoja Parkanon osalta 55 000 eurolla.

 

Talouden tasapainottaminen

 

Kaupunginhallitus on asettanut talouden tasapainottamistyöryhmän. Työryhmä tavoitteena on työskennellä siten, että se voi antaa esityksensa talouden tasapainottamisesta kaupunginhallitukselle ja valtuustolle helmikuussa 2024.

 

Työryhmän tavoitteena on vähintään miljoonan euron pitkäaikainen sopeutus sekä lisäksi erä kertaluonteisia sopeutustoimia kaudella 2024-2026. Tasapainotustoimenpiteiden jälkeen suunnitelmakauden alijäämäksi muodostuisi n. kaksi miljoonaa euroa.

 

Oheismateriaalina on talousarvioluonnos.

 

 

 

Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä talousarvioluonnoksen tiedoksi.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 20.11.2023 § 301  

      

 

 

 

 

Talousarvioluonnosta on päivitetty verotulojen osalta kaupunginvaltuuston tehtyä veroja koskevat päätökset 13.11.2023. Vuosikate muodostuu edelleen negatiiviseksi. Luonnokseen on tehty lisäksi muita tarpeellisia muutoksia ja lisätty puuttuvia tietoja.

 

 

Oheismateriaalina on talousarvioluonnos.

 

Valmistelija: hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä talousarvioluonnoksen tiedoksi.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti. Kaupunginhallitus päätti, että järjestetään kaupunginhallitukselle talousarvioseminaari.

Merkitään pöytäkirjaan, että Ville Paldanius poistui kokouksesta klo 21.11 ennen tämän kokousasian käsittelyä ja päätöksentekoa.

 

 

Kaupunginhallitus 05.12.2023 § 320  

      

 

 

 

 

Talousarvioehdotus vastaa kaupunginhallitukselle 20.11. esiteltyä versiota.

 

Toimialojen toiminnassa ei ole olennaisia muutoksia vuoteen 2023 verrattuna. Palveluliikenne siirretään vuodelle 2024 sivistystoimesta hallintoon. Suunnitelmavuosille 2025 ja 2026 on pyritty arvioimaan te-uudistuksen vaikutuksia tuloihin, menoihin ja valtionosuuksiin.

 

Talousarviossa vuosikate on negatiivinen. Kaupungin tulovirta ei siis riitä kattamaan juoksevia menoja, investoinnit on toteutettava velaksi ja lainoja ei voida lyhentää ellei kassatilannetta vastaavasti heikennetä.

 

Talousuunnitelmavuodet eivät olennaisesti poikkea tästä. Suunnitelmavuodet ovat kuitenkin vuosikatteeltaan niukasti positiivisia. Taloussuunnitelmassa alijäämää muodostuu yhteensä 4,85 milj. euroa ilman muita toimenpiteitä. Talouden sopeuttamiseksi tuodaan ohjelma kaupunginvaltuuston päätettäväksi helmikuussa 2024.

 

Nettoinvestoinnit ovat tasolla 1,5 milj. euroa per vuosi jokaisena taloussuunnitelmavuotena.

 

Rahoituserien osalta varaudutaan nostamaan jokaisena suunnitelmavuotena pitkäaikaista talousarviolainaa. Vuonna 2024 on tarkoitus nostaa 4,0 miljoonaa euroa lainaa, millä pääosin katetaan vanhojen lainojen lyhennyksiä, joita on yhteensä n. 3,6 milj. euroa. Vuosina 2025 ja 2026 talousarviolainaa on tarkoitus nostaa 3,5 milj. euroa vuosittain, millä niin ikään lyhennettäisiin lainoja 2,6 ja 2,8 milj. eurolla ko. vuosina. Kaupungin velkataakka nousisi näin ollen kasvuun muutaman vuoden tauon jälkeen.

 

Talousarvioesitys ei sisällä uusia vakansseja.

 

Liitteenä on talousarvioehdotus vuodelle 2024.

 

Valmistelija: hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi, kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää talousarvion 2024 kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteen mukaisena.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginvaltuusto 11.12.2023 § 74  

565/02.02.00/2023      

 

 

 

 

Liitteenä

Talousarvioehdotus vuodelle 2024.

 

Valmistelija: hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi, kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

  

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy talousarvion 2024 liitteen mukaisena.

 

Käsittely 

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti vuoden 2024 talousarvion.

Merkitään pöytäkirjaan, että hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi esitteli vuoden 2024 talousarvion.