RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.12.2023/Pykälä 315
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Parkanon kaupungin valtuustoryhmien valtuustoaloite Metsäesikouluryhmä Parkanoon
Kaupunginhallitus 05.12.2023 § 315
666/00.01.03.01.01/2023
|
Kaupunginvaltuuston kokouksessa 45 § /19.6.2023 annettiin seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:
"Me allekirjoittaneet Parkanon valtuustoryhmät esitämme valtuustoaloitteen metsäesikouluryhmän perustamisesta Parkanoon. Parkanon varhaiskasvatus joutuu suuren tilahaasteen eteen, kun Kallion päiväkoti suljetaan ja esikouluryhmä siirtyy pois Koulu- ja kulttuurikampus Kaarnasta.
Metsäesikoulun puolesta puhuvat niin esikouluun osallistuneiden perheiden vanhemmat ja lapset kuin myös varhaiskasvatuksen opettajat, jotka ovat lähteneet innolla mukaan tähän toimintaan. Vanhemmilta on tullut tästä myös oma aloite, jota me päättäjät kannatamme ja annamme vanhemmille tästä kiitosta.
Metsäesikoulussa painotetaan toiminnallista oppimista erilaisissa ympäristöissä eri aisteja käyttäen.
Toiminnallisen oppimisen avulla lasten
oppimismotivaatiota tuetaan ja samalla heidän luontosuhteensa vahvistuu. Metsäesikoulussa ryhmäydytään ja kehitetään joukkuehenkeä tiiviin yhdessäolon ja tekemisen kautta. Lisäksi lapset kehittävät motorisia taitojaan ja omatoimisuuttaan. Nämä ovat vain muutamia positiivisia puolia, joita metsäesikouluun osallistuneet lapset ovat kokeneet.
Nyt on annettava parkanolaisille lapsiperheille positiivinen signaali näiden haasteellisten tila-asioiden keskellä.
Parkanon kaupungin valtuuston valtuustoryhmät 19.6.2023"
Valmistelija kaupunginsihteeri Anne Ranta
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen sivistystoimen toimialan valmisteltavaksi.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |