RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 31.10.2023/Pykälä 110
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ympäristön siisteys Kissakiven kaupunginosan korttelin 8003 tontilla 1
Rakennus- ja ympäristölautakunta 31.10.2023 § 110
784/11.03.00.04/2023
|
Rakennus- ja ympäristölautakunta on kiinnittänyt parin vuoden ajan huomiota kiinteistön RN:o ----------------------------------------------------- epäsiisteyteen.
Kiinteistöllä on suoritettu useita tarkastuksia vuosien 2021-2023 aikana. Kiinteistöä on siistitty tarkastuksien jälkeen, mutta tontilla on kuitenkin edelleen todettu olevan autonromuja ja muuta jätteeksi luokiteltavaa tavaraa. Ympäristötarkastaja on 22.6.2023 päivätyllä kirjeellä kehottanut kiinteistön omistajaa jatkamaan siistimistoimia niin, että kiinteistöltä poistetaan kaikki jätteeksi ja romuksi luokiteltava tarpeeton tavara 31.10.2023 mennessä. Samaisessa kehotuksessa on kerrottu, että kiinteistön siistimiseksi voidaan käyttää pakkotoimia, mikäli kehotusta ei noudateta.
Tarkastuksella 17.10.2023 kiinteistöllä havaittiin autonromuja, renkaita, polkupyöriä, metalliromua, tynnyri, öljysäiliö ym. jätettä. Siistimiskehotusta ei siis ole noudatettu, vaan kiinteistö on edelleen epäsiisti ja turmelee maisemaa.
Lainsäädäntö
Kiinteistö RN:o ------------ sijaitsee Kissankiven asemakaava-alueella ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten (TY-1) korttelissa. Kiinteistö toimii varastoalueena eikä siellä ole teollista toimintaa. MRL (132/1999) 169 §:n mukaan varastointi ulkosalla on järjestettävä niin, ettei se turmele tieltä tai muulta yleiseltä kulkuväylältä tai alueelta näkyvää maisemaa taikka häiritse ympäröivää asutusta. Jätteiden ja romujen ympäristöä rumentava varastointi turmelee tieltä näkyvää maisemaa ja häiritsee lähialueen asutusta. Rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se täyttää terveellisyyden ja turvallisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä (MRL 166 §). Toiminnan voidaan katsoa rumentavan ympäristöä (maankäyttö ja rakennuslain 166, 167 ja 169 §)
Jätteistä ja romuista aiheutuu myös jätelain tarkoittamaa ympäristön epäsiisteyttä, viihtyisyyden vähentymistä ja ympäristön pilaantumisen vaaraa (jätelain 13, 72 ja 73 §) sekä maaperän pilaantumisvaara (ympäristönsuojelulain 16 §).
Maankäyttö- ja rakennuslain, jätelain ja ympäristönsuojelulain mukaan, jos annettua kehotusta ei noudateta ja laiminlyödään velvollisuuksien täyttäminen, valvontaviranomaisen on velvoitettava asianomainen noudattamaan säännöksiä ja täyttämään velvollisuutensa sakon uhalla tai uhalla, että tekemättä jätetty suoritetaan laiminlyöjän kustannuksella (maankäyttö- ja rakennuslain 181 §, ympäristönsuojelulain 175 §, jätelain 129 §).
Valmistelija: ympäristötarkastaja Elsi Hietaranta, p 044 7865 650
Esittelijä Ympäristötarkastaja Elsi Hietaranta
Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää tehtyjen tarkastusten perusteella
- todeta, että kiinteistön RN:o ------------ omistaja on laiminlyönyt annettuja kehotuksia ympäristön siisteyden suhteen parin vuoden ajan eikä ole ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin laiminlyöntien oikaisemiseksi;
- ilmoittaa todettujen laiminlyöntien johdosta, että lautakunta tulee määräämään omistajan suorittamaan siistimistoimet uhkasakon tai teettämisen uhalla, ellei siistimismääräystä noudateta. Kiinteistö tulee siistiä autonromuista, renkaista, polkupyöristä, metalliromusta, tynnyristä, öljysäiliöstä ym. jätteistä. Lisäksi mahdolliset ympäristölle haitalliset kemikaalit ja jätteet tulee varastoida altaallisissa ja katteellisissa tiloissa siten, että niistä ei aiheudu maaperän pilaantumisvaaraa;
- ilmoittaa, että laiminlyönti voidaan ilmoittaa myös poliisille esitutkintaa varten, mikäli määräystä ei tulla noudattamaan ja;
- varata ennen määräyksen antamista kiinteistön omistajille mahdollisuuden vastineen antamiseen. Vastine tulee toimittaa kahden viikon sisällä kirjeen vastaanottamisesta uhalla, että asia voidaan tämän jälkeen käsitellä ilman vastinetta.
Sovelletut oikeusohjeet
Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 167, 169, 182 §
Jätelaki (646/2011) 13, 72, 73, 129, 136 §
Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 16, 175 §
Parkanon kaupungin ympäristönsuojelumääräykset 12 §
Uhkasakkolaki (1113/1990)
Päätös toimitetaan kiinteistön omistajalle saantitodistuksella.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |