Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 123


 

Lausunto YVA-lain mukaisen arviointimenettelyn soveltamistarpeesta, aurinkoenergiahanke Karvia Rannankylä

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 12.12.2023 § 123  

834/00.04.03/2023      

 

 

 

Varsinais-Suomen Ely-keskus pyytää lausuntoa YVA-lain mukaisen arviointimenettelyn soveltamistarpeesta Rannankylän aurinkoenergian tuotantoalueen rakentamisesta Karvian kunnan alueella. VARELY/6781/2023.

Element Suomi Oy suunnittelee teollisen mittakaavan aurinkovoimapuistoa Karvian kunnassa sijaitsevalle Rannankylän Loukaskeitaan alueelle. Suunnittelualue sijaitsee noin 8 km päässä Karvian kunnan taajama-alueesta ja kaakkoon lähellä Parkanon rajaa. Pääasiassa vanhoille turvetuotantoalueille sijoittuvan suunnittelualueen koko on yhteensä noin 162 hehtaaria.

Aurinkovoimalalaitoksen verkkoliityntä on kaavaitu alustavasti alueen pohjoispuolelle suunniteltuun Fingrid Oyj:n Kristiinankaupunki-Nokia 400+100 kV voimajohtoon. Eteläinen vaihtoehto sijaitsee noin 1 km:n ja pohjoinen vaihtoehto noin 5 km:n etäisyydellä voimala-alueesta.

Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä /252/2017) säätää YVA-menettelyn tarpeesta lain 3 §:ssä. Lain mukaan ympäristövaikutusten arviointia sovelletaan hankkeisiin ja muutoksiin, joilla todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia. Teollisen luokan aurinkovoimahankkeet eivät sisälly listaukseen, jossa on lueteltu arviointimenettelyssä arvioitavat hankkeet, mutta tarve voi syntyä, jos hankkeesta katsotaan syntyvän merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Lisäksi sähkösiirtoa tai alueen muokkaamista vaativat toimenpiteet voivat laukaista YVA-menettelyn tarpeen hankeluettelon seuraavien kohtien mukaan.
- vähintään 220 kilovoltin maanpäälliset voimajohdot, joiden pituus on yli 15 km
- yli 200 hehtaarin laajuisen, yhtenäiseksi katsottavan alueen metsä-, suo- tai kosteikkoluonnon pysyväisluonteinen muuttaminen toteuttamalla uudisojituksia tai kuivattamalla ojittamattomia suo- ja kosteikkoalueita, poistamalla puusto pysyvästi tai uudistamalla alue Suomen luontaiseen lajistoon kuulumattomilla puulajeilla.

YVA-menettelyn tarve
Rannankylän aurinkovoimalahanke sijaitsee useiden suojelualueiden läheisyydessä. Alueen läheisyydessä lounaassa sijaitsee Horjun keidas, joka on Naturan2000-alue. Osa aurinkovoimala alueesta sijoittuu lähelle Ojajärveä. Ojajärven eteläpäässä on Puronkeitaan soidensuojelualue ja Ojajärven toisella rannalla Häädetkeitaan luonnonpuisto. Noin 12 km päässä Rannankylästä sijoittuu Takakangas-Pihlajaharjun tuulivoimala-alue ja pohjoisessa Karvian puolella sijaitsee Jäkälänkankaan tuulivoimapuisto noin 20 km etäisyydellä. Parkanon kaupungin alueelle on suunnitelmissa noin 13 km päähän Rannankylästä Kangaslammin tuuli- ja aurinkopuistohanke.

Lähialueilla tapahtuu useita merkittäviä muutoksia, jotka yhdessä vaikuttavat luonnonoloihin ja  ympäristöön hankealuetta laajemmallekin alueelle. Ympäristövaikutusten yhteisvaikutusten arvioinnilla näitä pystytään tunnistamaan ja mahdollisesti ehkäisemään/pienentämään.

 

Oheisaineistona:

Lausuntopyyntö YVA-lain mukaisen arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Vesienhallintasuunnitelma Rannankylä Karvia aurinkoenergiahanke

YVA tarveharkintahakemus Rannankylä Karvia

 

Valmistelija:

rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen p. 044 7865 651

 

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen

 

Päätösehdotus Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunta suosittaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyn käynnistämistä Rannankylän aurinkovoimalahankkeen yhteydessä. Perusteena lähialueiden herkät luonnonsuojelu- ja Natura-alueet sekä muiden hankkeiden vaikutusmekanismit lähialueilla.

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 Merkitään että Liisa Kallioniemi poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17:51.