RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 271
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Rekrytointisihteerin tehtävän täyttölupa
Kaupunginhallitus 11.09.2023 § 221
Sivistystoimessa on päädytty tekemään sisäisiä
tehtäväjärjestelyitä määräaikaisesti 7.3.2022 lähtien. Kaupunginjohtaja on
päätöksellään 17.8.2023 § 25 myöntänyt täyttöluvan
sivistyspalveluiden rekrytointisihteerin toimeen ajalle 1.8.2023 -
31.12.2023.
Tehtäväjärjestelyillä on vapautettu sivistyksen esihenkilöiden reurssia henkilöstö- ja muuhun johtamiseen. Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen työsopimusten ja virkamääräysten hallinta vie aikaa, koska jokaisesta lyhyestäkin sijaisuudesta on tehtävä ESS tapahtuma. Myös rekrytointeja on sivistystoimessa paljon. Tehtävään on myös kuulunut varhaiskasvatuksen, kirjaston ja koulunkäynnin ohjaajien työvuorojen suunnitelu, opastus ja neuvonta työsuhdeasioissa sekä Monetra-yhteyshenkilönä toimiminen.
Tehtävään on 1.8.2023 lähtien kuulunut myös koulunkäynninohjaajien esihenkilötyö, AP/IP toiminnan kehittäminen, Epassi-yhteyshenkilönä toimiminen ja työterveyden tietojen ylläpito sivistyspalveluiden henkilöstön osalta.
Rekrytointisihteerin tehtävänkuvaa ja vaativuutta arvioitaessa on
otettu huomioon koulunkäynninohjaajien esihenkilövastuu.
Rekrytointisihteerin tehtäväkuvaus alla:
. Koulun, varhaiskasvatuksen sekä kirjaston työvuorosuunnittelu
. Sivistyspalveluiden työsopimusten ja virkamääräysten
valmistelu
. Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen rekrytointien toimeenpano
. Sivistyspalveluiden henkilöstön Monetra-yhteyshenkilönä
toimiminen
. Yleinen neuvonta ja opastus työsuhdeasioissa
sivistyspalveluiden henkilöstön osalta
. AP/IP toiminnan kehittäminen
. Koulunkäynninohjaajien esihenkilötyö, koulunkäynninohjaajien
esihenkilö ESS:ssä
. Sivistyspalveluiden työntekijöiden tietojen ylläpito
työterveyshuollon portaalissa
. Sivistyspalveluiden työntekijöiden tietojen ylläpito Epassipalvelussa
. Massalaskenta
. Muut esihenkilön määräämät tehtävät
Edellä mainttujen tehtävien hoidon vuoksi rekrytointisihteerin tehtävälle katsotaan olevan pysyvä tarve.
Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää rekrytointisihteerin tehtävän täyttöluvan 1.1.2024 alkaen.
Korjattu päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että asian ratkaisuun palataan sitten, kun kaupunginhallituksen päätöksentekoon tuodaan sivistystoimen hallinnon ja koulujen johtamisjärjestelmän kokonaisuus.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 23.10.2023 § 271
471/01.01.01.00/2023
|
Sivistystoimen hallinnon ja koulujen johtamisjärjestelmän kokonaisuus esitellään kokouksessa.
Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää rekrytointisihteerin tehtävän täyttöluvan 1.1.2024 alkaen.
Käsittely Keskustelun kuluessa Reijo Ojennus esitti Heikki Mettomäen kannattamana, että asia palautetaan sivistyslautakunnan valmisteluun.
Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, on asiasta äänestettävä.
Puheenjohtaja teki seuraavanlaisen äänestysesityksen:
Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Reijo Ojennuksen esitystä, äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestystavaksi hyväksyttiin nimenhuutoäänestys.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin (2) JAA-ääntä ja (8) EI-ääntä seuraavasti:
Myllymäki Klaus JAA
Ojennus Reijo EI
Mettomäki Heikki EI
Ala-Kauhaluoma Hilkka EI
Haapaniemi Aki EI
Manner Tarja JAA
Ristamäki Tapio EI
Sammatti Jari EI
Silomäki Päivi EI
Viitaharju Saara EI
Päätös Kaupunginhallituksen päätökseksi tuli, että kokousasia palautetaan sivistyslautakunnan valmisteluun.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |