RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.09.2023/Pykälä 244
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
|
Kaupunginhallituksen käsiteltäväksi otettavista asioista päättäminen
Kaupunginhallitus 25.09.2023 § 244
Hallintosäännön 39 §:n mukaan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta tai allekirjoittamisesta ilmoitettava kaupunginhallitukselle niistä päätöksistä, jotka voidaan kuntalain mukaan ottaa kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Ilmoittamisvelvollisuus ei kuitenkaan koske hallintosäännössä erikseen mainittuja asiaryhmiä (henkilöstöasioita).
Kuntalain 92 §:n mukaan päätös otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä viimeistään siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kaupunginhallitus, kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja.
Kaupunginhallitukselle on toimitettu seuraavat pöytäkirjajäljennökset:
- Tarkastuslautakunta 20.9.2023, linkki
- Vanhusneuvosto 20.9.2023, linkki
- Vammaisneuvosto 21.9.2023, linkki
- Elinvoimatoimikunta 11.9.2023
Lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätökset ovat nähtävillä Parkanon kaupungin internetsivuilla osoitteessa https://www.parkano.fi/.
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee saapuneet pöytäkirjajäljennökset tietoonsa saatetuksi sekä päättää, että se ei ota mainittujen lautakuntien ja viranhaltijoiden päättämiä asioita kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |