RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 03.10.2023/Pykälä 89
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunto Virtain Vermassalon tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta
Rakennus- ja ympäristölautakunta 03.10.2023 § 89
725/00.04.03/2023
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
ilmoittaa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain
(252/2017) mukaisesti Ilmatar Vermassalo Oy:n, Pirkanmaan maakuntaan
Virtain kaupungin alueelle suunniteltavasta, Vermassalon tuulivoima-
hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelma) vireilläolosta hankkeen vaikutusalueella.
Hankealue sijoittuu Virtain kaupungin keskustaajamasta noin yhdeksän
kilometrin etäisyydelle Vermasjärven länsipuolelle. Tuulivoimaloiden
kokonaiskorkeus on enintään 345 metriä ja yksikköteho noin 7-10 MW.
Vaihtoehdossa 1 koko hankealueelle rakennetaan 25 tuulivoimalaa.
Vaihtoehdossa 2 hankealueelle rakennetaan 21 voimalaa. Vaihtoehdossa
3 hankealueelle alueelle rakennetaan 20 voimalaa. Vaihtoehdossa 0
hanketta ei toteuteta. Tuulivoimapuiston sähkönsiirto on suunniteltu
toteutettavan yhdessä joko Ilmattaren Tuuramäen tuulivoimahankkeen
kanssa tai ABO Wind Oy:n Myyränkankaan tuulivoimahankkeen kanssa
joko 110 kV tai 400 kV ilmajohdolla. YVA-menettelyn on tarkoitus edetä
samanaikaisesti alueen kaavoituksen kanssa.
Arviontiohjelman sisältö
Ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa on esitettävä tarpeellisessa määrin:
1) kuvaus hankkeesta, sen tarkoituksesta, suunnitteluvaiheesta, sijainnista, koosta, maankäyttötarpeesta ja hankkeen liittymisestä muihin hankkeisiin, tiedot hankkeesta vastaavasta sekä arvio hankkeen suunnittelu- ja toteuttamisaikataulusta;
2) hankkeen kohtuulliset vaihtoehdot, jotka ovat hankkeen ja sen erityisominaisuuksien kannalta varteenotettavia, ja joista yhtenä vaihtoehtona on hankkeen toteuttamatta jättäminen, jollei tällainen vaihtoehto erityisestä syystä ole tarpeeton;
3) tiedot hankkeen toteuttamisen edellyttämistä suunnitelmista ja luvista;
4) kuvaus todennäköisen vaikutusalueen ympäristön nykytilasta ja kehityksestä;
5) ehdotus tunnistetuista ja arvioitavista ympäristövaikutuksista, mukaan lukien valtioiden rajat ylittävät ympäristövaikutukset ja yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa, siinä laajuudessa kuin on tarpeen perustellun päätelmän tekemiselle, sekä perustelut arvioitavien ympäristövaikutusten rajaukselle;
6) tiedot ympäristövaikutuksia koskevista laadituista ja suunnitelluista selvityksistä sekä aineiston hankinnassa ja arvioinnissa käytettävistä menetelmistä ja niihin liittyvistä oletuksista;
7) tiedot arviointiohjelman laatijoiden pätevyydestä; sekä
8) suunnitelma arviointimenettelyn ja siihen liittyvän osallistumisen järjestämisestä sekä näiden liittymisestä hankkeen suunnitteluun ja arvio arviointiselostuksen valmistumisajankohdasta.
Huomioita yva-ohjelmasta
Ympäristövaikutusten arviontiohjelman tarkoituksena on varmistaa, että suunnitteilla olevan toiminnan ympäristövaikutukset selvitetään riittävällä tarkkuudella silloin, kun hanke todennäköisesti aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Ohjelmassa tulee kuvata hanke, hankkeen vaihtoehdot, selvitettävät vaikutukset ja kertoa, miten hankkeesta tiedotetaan ja osallistetaan vaikutusalueen asukkaat, yritykset ja järjestöt. Ympäristövaikutusten arviontiohjelman runko sisältää yva-lain mukaiset pääkohdat. Vaikeutta vaikutusten arvioinnin suorittamiseen lisää seikka, että useiden eri tuulivoimahankkeiden kaavoitus- ja yva-menettely on samaan aikaan vireillä. Itsessään jo ympäristö on muuttuvassa tilassa eri hankkeiden käynnistyessä, jolloin voidaan syystä kyseenalaistaa, onko mahdollistakaan luotettavasti suorittaa ympäristövaikutusten arviontia. Erityisesti hankkeiden risteilevät sähkönsiirtoreitit pirstovat alueita. Vermasalon kohdalla on suunnitteilla kaksi erilistä sähkösiirtoreittiä; SVE A toteutetaan 400 kV ilmajohdolla. Reitti kulkee Tuuramäen sähköasemalle ja sieltä Tuuramäen SVEA-vaihtoehtoa pitkin Lylyharjun kautta Parkanon uuden sähköaseman pohjoiselle suunnittelualueelle. Vermassalon hankkeen YVA-menettelyssä arvioitavan voimajohtoreitin pituus on noin 20,6 km. Tässä yva-ohjelman kohdassa on eri tieto kuin OAS:ssa, jossa SVE A reitin pituudeksi on ilmoitettu 15,5 km. Sähkönsiirto SVE B toteutetaan 400 kV ilmajohdolla. Reitti kulkee ensin ABO Wind:n Myyränkankaan tuulivoimahankkeen hankealueelle joko sähköasemalle tai suoraan johtoon ja sieltä Parkanon uuden sähköaseman eteläiselle suunnittelualueelle. Reitin pituus on 42, 7 km.
Parkanon ja lähikuntien alueelle on syntymässä useita tuulipuistoja siirtolinjoineen. Vermasalon hanke liittyy sähkösiirron osalta tiiviisti Lylyharjun, Tuuramäen ja Myyränkankaan tuulivoimahankkeisiin. Ja nämä edellä mainitut liittyvät voimakkaasti suunnittelilla olevaan Fingridin Kristiinankaupunki-Melo suunnittelilla olevaan voimajohtohankkeeseen. Ympäristövaikutusten arvionnissa yhteysviranomainen on taho, jonka tulee koordinoida hankkeiden sähkönsiirtoreittien keskittämistä ja edellyttää eri hanketoimijoilta tiivistä yhteistyötä siirtolinjojen reittien suunnittelussa. Arviontiohjelman kohdassa 9.19 Yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa, ei sähkönsiirron yhteisvaikutuksia ei juurikaan ole tuotu esille, vaan vaikutusten arvionti on keskittynyt varsinaisten tuulipuistojen välisiin yhteisvaikutuksiin.
Oheisaineistona:
Lausuntopyyntö
Vermassalon tuulivoimahankkeen YVA-ohjelma
Kuulutus
Tiedoksi yhdistyksille
Selvitys petolinnuista (salassa pidettävä)
Valmistelija:
rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen p. 044 7865 651
Esittelijä Rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen
Päätösehdotus Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunta toteaa, että arviontiohjelma noudattelee yva- lain ympäristövaikutusten arviontiohjelmasta annettua sisältöä. Lautakunta nostaa esille perustellun kysymyksen, että voidaanko yhteisvaikutuksia arvioida kuinka luotettavasti alati muuttuvassa tilanteessa, jossa useita eri hankkeita on vireillä/rakentailla samanaikaisesti. Parkanon alueelle on sijoitumassa useita eri siirtolinjoja, jotka palvelevat Lylyjarjun, Tuuramäen, Myyränkankaan ja Vermassalon tuulivoima-alueita ja myös Fingrid Kristiinankaupunki-Melo voimajohtolinja. Ympäristövaikutustan arvionnissa yhteysviranomaisen tulee koordinoida eri hanketoimijoiden sähkönsiirron keskittämistä ja edellyttää toimijoilta tiivistä yhteistyötä. Ympäristövaikutusten arvionnissa tämä asia tulee tuoda paremmin esille.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |