RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 03.10.2023/Pykälä 88
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunto Virtain Vermassalon tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Rakennus- ja ympäristölautakunta 03.10.2023 § 88
725/00.04.03/2023
Virtain kaupunki pyytää lausuntoa Vermassalon tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviontisuunnitelmasta. Ilmatar Vermassalo Oy:n aloite kaavan laatimisesta on hyväksytty ja kaavoitus käynnistetty Virtain kaupunginhallituksen päätöksellä 13.2.2023. Osayleiskaava laaditaan MRL 77a §:n mukaisena, jolloin sitä voidaan suoraan käyttää tuulivoimaloiden rakennuslupien myöntämisen perusteena. Hanketoimijan tavoitteena on mahdollistaa enintään 25 tuulivoimalan ja niihiin liittyvien huoltoteiden, maakaapeleiden ja sähköaseman rakentaminen. Voimaloiden kokonaiskorkeus olisi enintään 345 m. Kaavan osallistumis-ja arviontisuunnitelma on nähtävillä 24.8.-30.9.2023 välisen ajan.
Osallistumis-ja arviointisuunnitelma (OAS) on MRL:n 63§ mukainen suunnitelma osallistumis- ja arviointimenettelystä sekä kaavan vaikutuksien arvioinnista. OAS sisältää perustiedot kaavahankkeesta ja sen valmisteluprosessista niin, että osalliset voivat arvioida kaavan merkitystä ja tarvetta osallistua sen valmisteluun. OAS kertoo, mitä on suunnittella ja missä, lähtökohdat ja tavoitteet, mitä selvityksiä tehdään ja mitä vaikutuksia arvioidaan, keitä ovat osalliset ja milloin ja miten suunnitteluun voi vaikuttaa.
OAS:n mukaan hankealueen kokonaispinta-ala on 4300 ha, jonne on tarkoitus sijoittaa enintään 25 voimalaa. Voimaloiden yksikköteho on 7-10 MW ja kokonaiskorkeus 345 metriä. Hankealue sijoittuu Virtain kaupupungin länsipuolelle Pirkanmaan pohjoisosaan. Sähkösiiron tarkastelussa on kaksi vaihtoehtoa SVE A Tuuramäen sähköasemalle pohjoiseen kokonaisuudessaan Virtain kunnan alueella kulkeva reitti, pituus 15, 5 km tai SVE B Parkanon sähköasemalle lounaaseen, Kihniön ja Parkanon kautta, pituus noin 40 km. Molemmat reitit on tarkoitus rakentaa uuteen johtokäytävään.
Huomioita OAS:ista.
OASissa on selvitetty alueen voimassa ja vireillä olevat kaavahankkeet ja niiden sisältövaikutukset ja määräykset. OAS ottaa myös kantaa selvitettäviin vaikutustenarviointeihin ja tehtäviin selvityksiin. Sisällöstä selviää myös hankkeen suunniteltu aikataulu eri vaiheineen sekä vaikuttamismahdollisuudet. Positiivista on huomata, että kaavoituksen eri vaiheissa järjestetään jokaisessa yleisötilaisuus, josta vaikutusalueen maanomistajia pyritään tiedottamaan kirjeellä, mikäli yhteystiedot ovat löydettävissä lainhuutotiedoista. Sähkönsiirtoreittien vaihtoehdot on aineistossa tuotu esille, mutta varsinaisten voimaloiden rakentamisen eri vaihtoehdot vaikuttaisivat puuttuvan osallistumis-ja arviontisuunnitelmasta. Osallistumis- ja arviontisuunnitelmassa on tuotu esitetty tehtävän yhteisvaikutusten arviointi muiden tuulivoimahankkeiden kanssa. Hankkeisiin kiinteästi liittyvien sähkösiirtoreittien yhteensovittaminen muiden hankkeiden reittien tulee ottaa suunnittelussa huomioon ja tämän prosessin toteutumista OASissa voisi avata tarkemmin, miten eri hanketoimijoiden kesken yhteistyötä tehdään. Aineiston laatuu tulee kiinnittää huomioita. Kuvien ja selvitysten tulee olla sellaista, että siitä helposti voi saada selville kyseiselle alueelle suunniteltujen voimalahankkeiden sähkönsiirtoreittien sijoittumisen.
Oheisaineistona:
Kuulutus
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Valmistelija:
rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen p. 044 7865 652
Esittelijä Rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen
Päätösehdotus Parkanon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta toteaa, että osallistumis- ja arviontisuunnitelmasta selviää kaavoitusprosessin kulku, aikataulu ja tehtävät selvitykset, osalliset ja tavat, miten prosessiin osallistuminen ja vaikuttaminen on mahdollista. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma vaikutti selkeältä ja positiivista oli, että kaavoituksen jokaisessa vaiheessa alueen maanomistajia pyritään tavoittelemaan kirjeitse. Kaavoituksen eri vaiheissa järjestetään myös yhteensä 3 eri yleisötilaisuutta. Lautakunta pyytää hanketoimijaa huomioimaan, että yleisötilaisuuksiin olisi hyvä tuoda myös etäosallistumismahdollisuus. Yhteisvaikutusten arviontia muiden lähialueen hankkeiden kanssa tulee tarkentaa, miten sitä konkreettisesti suoritetaan yhteistyössä muiden hanketoimijoiden kanssa. Myös selkeämpi koottu esitys siitä, miten eri hankkeiden suunnitellut sähkösiirtoreitit sijoittuvat alueelle, olisi tarpeellinen. Kartat voisivat olla selkeämpiä.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |