Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 03.10.2023/Pykälä 86


 

Rakennus- ja ympäristölautakunnan lausunto Mäntylän ranta-asemakaavan muutos- ja laajennusehdotuksesta

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 13.12.2022 § 22 

 

 

Tekninen lautakunta pyytää lausuntoa nähtäville asetetusta Mäntylän ranta-asemakaavan muutos- ja laajennusluonnoksesta. Kaavoituksen kohteena oleva alue sijaitsee noin 15 kilometrin etäisyydellä Parkanon keskustasta, Linnanjärven itärannalla. Kaavamuutoksen kohteena on osa tiloista Mäntymäki --------------- Ellulandia ------------. Muutosalueen pinta-ala on noin 13 ha.

 

Kaavamuutoksen ja- laajennuksen tarkoituksena on tarkistaa rakennusoikeuden määrää ja huomioida tilojen tuleva rakennustarve. Talouskeskuksen kaavanmukainen rakennusoikeus on ylitetty. Kaavaa on tarpeen muuttaa, jotta tilan vaatimat muutostarpeet saadaan toteutettua. Muutosalueen rantaviivan pituus on noin 350 metriä.

 

Maakuntakaava

Alueella on voimassa Pirkanmaan maakuntakaava 2040, jonka Pirkanmaan maakuntavaltuusto on hyväksynyt 27.3.2022. Suunnittelualueelle ei maakuntakaavassa ole esitetty tarkempia merkintöjä. Maakuntakaavassa alueen läheisyyteen noin  500 metrin päähän, on maakuntakaavassa osoitettu tärkeä vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue.

Suunnittelumääräys: Aluetta koskevat toimenpiteet on suunniteltava siten, etteivät ne vaaranna pohjaveden laatua, määrää tai vedenhankintakäyttöä. Vesienhoidon riskialueeksi todettujen pohjavesialueiden maankäytön suunnittelussa tulee ottaa huomioon vesienhoitosuunnitelma sekä pyrkiä laatua ja antoisuutta uhkaavien riskien vähentämiseen.

 

Yleiskaava

Alueella ei ole voimassa yleiskaavaa.

 

Asemakaava

Alueella on voimassa Mäntylän ja Vallin rantakaava, hyväksytty 30.4.1997.

 

Rakennusjärjestys

Parkanon kaupungin rakennusjärjestys on tullut voimaan 1.6.2014.

 

Selvitykset

Kaavoituksen kohteena oleva alue on maatilan talouskeskusten aluetta, peltoa. Kaava-alueella on muitakin talouskeskuksia, avaria peltoaukeita sekä vaki-ja loma-asumiseen tarkoitettuja kiinteistöjä.

 

Emätilaselvitys on tehty aikanaan, kun rantakaava on ensimmäisen kerran laadittu, joten sitä ei ole tarpeen tehdä tämän kaavaprosessin aikana. Rakennuspaikkojen määrä ei lisäänny.

 

Luontoselvitys

Luontoselvitys ei ole tarpeen. Kaava-alue käsittää käsittää maatilan talouskeskuksen ja viljeltyjä peltoalueita.

 

Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet

Kaavamuutos ja laajennusalueella sijaitsee maatilan talouskeskus. Talouskeskuksella on kasvupainetta ja kaava-alueen rakennusoikeus on ylitetty, joten poikkeamisluvalla ei rakennusoikeutta ole enää mahdollista myöntää. Tilan toiminnan mahdollistamiseksi kaavamuutos on tarpeellinen rakennusoikeuden lisäämiseksi ja tilan alueen kasvattamiseksi. Kaava-aluetta kasvatetaan Ellulandia-tilalle. Talouskeskukselle on suunnittelilla biokaasulaitos tarpeellisine rakennuksineen sekä navetan laajentaminen.

 

Muut luvat

Tilan ympäristölupa on vireillä Aluehallintovirastossa.

 

Huomioita kaavaluonnoksesta

Nykyisellä kaava-alueella sijaitsee lomarakennustontti RA. Laadittavassa kaavaluonnoskartassa lomarakennustontti on esitetty siirrettäväksi etäämmäs tilakeskuksesta noin 200 metrin päähän. Rantarakennustontin pinta-ala on 2727 m2. Rantaviivan pituutta ei kaavaselostuksessa ole mainittu. Rakennusjärjestyksen mukaan rantaviivan pituus tulee olla uuden rakennupaikan kohdalla vähintään 50 metriä. Rakennusoikeutta RA tontille on osoitettu 180 m2+ 30 m2 kylmää varastotilaa + 30 m2 katosta. Suuren eläinsuojan (yli 5 000 eläinyksikköä) lähietäisyydelle ei ole suositeltavaa sallia uusia lomarakennuspaikkoja, jotta terveellisen ja viihtyisän elinympäristön vaatimukset voidaan turvata. Tilan eläinyksikkömäärä on huomattavan suuri laajennuksen jälkeen. Esimerkiksi; etäisyysvaatimukseen 250 metriä voidaan päästä eläinyksikkömäärällä 3025-3229, kun lietelantaloissa on kelluva/telttamainen kate tai katto ja seinät sekä käytössä lantakanavien jäähdys tai 200 metriä, kun lietelantalassa on tiivis kate, esimerkiksi betonikate. Suositeltavaa olisi ranta-asemakaavassa  sallia rantasauna ehdotetulle rakennuspaikalle lomarakennuspaikan sijaan.

 

Rakennus-ja ympäristölautakunta toteaa, että kaavaluonnoksessa esitetty kaava-alueen muutos ja laajennus on välttämätön tilan laajentumisen vuoksi. Tilakeskus sijaitsee ympäristönäkökohtien kannalta herkällä alueella, vesistön  ja pohjavesialueen välissä ja lähellä vakituisia- ja lomarakennuspaikkoja. Täten tilan toiminnot, kuten lannan käsittely- ja säilytys tulee järjestää siten, että näille elementeille ei aiheudu tilan laajentumisesta ja toiminnan kasvattamisesta haittaa. Riittävät toimenpiteet näiltä osin määritellään kohteen ympäristöluvassa sekä rakennusluvassa.

 

 

Oheisaineistona:

Lausuntopyyntö
Kaavakartta

Kaavamääräykset

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kaavaselostus

Kaavatilasto

 

Valmistelija:

rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen p. 044 7865 651

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta pyytää kaavanlaatijaa ottamaan huomioon, huomoita kaavaluonnoksesta kohdassa mainitut asiat ja päivittämään muutokset kaavaehdotukseen.

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 03.10.2023 § 86  

262/10.03.03/2022  

 

 

 

Tekninen lautakunta pyytää lausuntoa nähtäville asetetusta Mäntylän ranta-asemakaavan muutos- ja laajennusehdotuksesta. Rakennus-ja ympäristölautakunta käsitteli asiaa viimeksi 13.12.2022, jolloin kaavaluonnos oli nähtävillä. Tällöin rakennus-ja ympäristölautakunta huomautti, että uusia rakennuspaikkoja ei tilan läheisyyteen tulisi kaavoittaa, vaan rakennuspaikalle voisi osoittaa saunan paikka. Kaavan laatija on antanut vastineen lautakunnan huomautukseen ja perustellut lomarakennuspaikan sijoittamista kaavakartassa osoitetulle paikalle siten, että kysymyksessä ei ole uusi lomarakennuspaikka, vaan olemassa oleva lomarakennuspaikka, joka siirretään uudelle sijainnille. Tulevan lomarakennustontin rantaviivan pituus noudattaa rakennusjärjestyksessä määriteltyä vähimmäispituutta 50 m.

 

Pirkanmaan maakuntamuseoa on edellyttänyt argeologisen inventoinnin tekemistä alueelle. Mikroliitti oy on suorittanut inventoinnin 11.5.2023. Kaava-alueella ei ole aiemmin tunnettuja arkeologisia suojelukohteita eikä muitakaan arkeologisia kohteita. Niitä ei löytynyt myöskään inventoinnissa.

 

Maakuntamuseo ei ole antanut lausuntoa asiasta.

Linnankylän kalastustoimikunta pitää hyvänä, että kylässä on yritystoimintaa, mutta pitää kuitenkin myös tärkeänä, että Linnanjärven vesitön tilaa seurataan ja vesistön tila pidetään hyvänä.

 

Ely-keskus on kiinnittänyt huomiota Mäntymäki -tilan suureen rakennusoikeuteen. Kaavaselostuksessa on tuotu esille, että maatilojen määrä on voimakkaasti vähenemässä ja tilojen kokoa kannattavuuden vuoksi tarpeen kasvattaa. Kaava-alueen läheisyydessä ei ole muita tiloja, joilla olisi samanlaisia laajentumistarpeita. Kaavan valmistelussa on tiedoitettu myös muita maanomistajia, joilloin heillä olisi myös mahdollista esittää omista lähtökohdistaan kehittämistarpeita kaavan sisältöön.

 

Oheisaineistona:

Kaavakartta

Kaavamääräykset

Kaavaselostus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kaavan laatijan vastine luonnoksesta annettuihin lausuntoihin

Arkeologinen inventointi 2023

Rantakaavatilasto

Lausuntopyyntö

LSSAVI lausuntopyyntö kaupungille ja kaupungin vastaus

Asemapiirros Mäntymäki

 

 

Valmistelija:
rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen p. 044 7865 651

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta toteaa yhä kuten jo luonnosvaiheessakin, että kaavaehdotuksessa esitetty kaava-alueen muutos ja laajennus on välttämätön tilan laajentumistarpeen vuoksi. Tilakeskus kuitenkin sijaitsee ympäristönäkökohtien kannalta herkällä alueella, vesistön  ja pohjavesialueen välissä ja lähellä vakituisia- ja lomarakennuspaikkoja. Täten tilan toiminnot, kuten lannan käsittely- ja säilytys tulee järjestää siten, että näille elementeille ei aiheudu tilan laajentumisesta ja toiminnan kasvattamisesta haittaa. Riittävät toimenpiteet näiltä osin määritellään kohteen ympäristöluvassa sekä rakennusluvassa. Rakennuspaikkojen osoittamista tilakeskuksen läheisyyteen rakennus- ja ympäristölautakunta ei suosittele, vaan toteaa, että tilakeskuksen yhteyteen liittyvä saunan paikka, jota ei eroteta erilliseksi rakennuspaikaksi olisi suositeltavampi vaihtoehto.

 

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.