Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 229


 

Kaupunginhallituksen käsiteltäväksi otettavista asioista päättäminen

 

Kaupunginhallitus 11.09.2023 § 229  

    

 

Hallintosäännön 39 §:n mukaan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta tai allekirjoittamisesta ilmoitettava kaupunginhallitukselle niistä päätöksistä, jotka voidaan kuntalain mukaan ottaa kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Ilmoittamisvelvollisuus ei kuitenkaan koske hallintosäännössä erikseen mainittuja asiaryhmiä (henkilöstöasioita).

 

Kuntalain 92 §:n mukaan päätös otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä viimeistään siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

Asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kaupunginhallitus, kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja.

 

Kaupunginhallitukselle on toimitettu seuraavat pöytäkirjajäljennökset:

-          Sivistyslautakunta 22.8.2023, linkki

-          Tarkastuslautakunta 23.8.2023, linkki

-          Tekninen lautakunta 23.8.2023, linkki

-          Rakennus- ja ympäristölautakunta 5.9.2023, linkki

-          kaupunginjohtajan viranhaltijapäätökset, oheisaineistona

-          hallinto- ja talousjohtajan viranhaltijapäätökset, oheisaineistona

 

Lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätökset ovat nähtävillä Parkanon kaupungin internetsivuilla osoitteessa https://www.parkano.fi/.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee saapuneet pöytäkirjajäljennökset tietoonsa saatetuksi sekä päättää, että se ei ota mainittujen lautakuntien ja viranhaltijoiden päättämiä asioita kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

Kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren viranhaltijapäätöksen 27 §/2023 mukaisesti kaupunginhallitus on käyttänyt otto-oikeuttaan kokouksessaan 11.9.2023 § 223, teknisen lautakunnan päätökseen 23.8.2023 § 75 Tuulivoimaosayleiskaavan laatiminen Takakangas-Pihlajaharju -alueelle.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.