RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 228
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Parkanon kaupungin talous- ja toiminta-analyysin hankinta
Kaupunginhallitus 11.09.2023 § 228
723/02.08.01/2023
Parkanon kaupunki on pyytänyt FCG Oy:ltä tarjousta kaupungin taloudellisen tilanteen ja tulevaisuuden näkymien analysoinnista. Ulkopuolinen näkemys on tarpeen, sillä talouteen vaikuttavat toimintaympäristön muutokset ovat tällä hetkellä merkittäviä.
Talous- ja toiminta-analyysissä Parkanoa verrataan itseensä, omaan menneeseen kehitykseen sekä saman kuntatyypin ja maan kehitykseen sekä yhdessä sovittuihin verrokkikuntiin. Palvelurakenteen ja kustannusten analyysissä tarkastellaan yksikkökustannuksia tulo- ja menolajeittain. Sote-uudistuksen vaikutuksesta tulo- ja menopuolelle saadaan selkoa.
Analyysiin kuuluu myös taseen tarkastelu. Kaupungilla on tarve saada vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin. Onko käyttötalouden rahoituskyky riittänyt rahoittamaan investointeja? Millainen on kyky investoida esim. varhaiskasvatuksen uusiin tiloihin?
Oheismateriaali: FCG Oy:n tarjous.
Valmistelija kaupunginjohtaja Aki Viitasaari.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Parkanon kaupunki päättää hankkia talous- ja toiminta-analyysin FCH Oy:ltä tarjouksen mukaisesti.
Korjattu päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että talous- ja toiminta-analyysin hankintaan palataan tarvittaessa myöhemmin.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |