Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 24.05.2023/Pykälä 48


 

Arviointikertomus vuodelta 2022

 

Tarkastuslautakunta 24.05.2023 § 48  

545/00.03.02/2023  

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on KuntaL 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet sekä onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Hallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta (KuntaL 121.5§).

 

Tilivelvollisten viranhaltijoiden antamien selvitysten, pöytäkirjojen seurannan, vuoden 2022 tilinpäätöksen ja muun seurannan perusteella tarkastuslautakunta arvioi kaupungin toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista sekä toiminnan tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta vuodelta 2022.               

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta käsittelee arviointikertomuksen ja antaa sen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

Tarkastuslautakunta esittää, että kaupunginhallitus antaa KuntaL 121.5§ mukaisen lausunnon 1.9.2023 mennessä.

 

Päätös Tarkastuslautakunta käsitteli arviointikertomuksen ja päätti antaa sen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

Tarkastuslautakunta esittää, että kaupunginhallitus antaa KuntaL 121.5§ mukaisen lausunnon 1.9.2023 mennessä.