Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.06.2023/Pykälä 63


 

Ympäristön siistimiskatselmus 2023

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.05.2023 § 47 

 

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta on pitänyt vuosittain ympäristön siistimiskatselmuksen. Katselmus on pidetty yleensä touko-kesäkuun vaihteessa. Katselmuksen ajankohdasta ilmoitetaan virallisella ilmoitustaululla, kotisivulla sekä Ylä-Satakunta lehdessä.

 

Katselmuksella kiinnitetään huomioita rakennusten kuntoon ja ympäristön siisteyteen maankäyttö- ja rakennuslain 166 §  ja 167 § mukaisesti.

 

Lain mukaan, jos rakennusten kunnossapito velvollisuus laiminlyödään, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen korjattavaksi tai sen ympäristön siistittäväksi. Jos rakennuksessa on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, tulee rakennus määrätä purettavaksi tai kieltää sen käyttäminen.

 

Ennen korjausehdotuksen antamista rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen omistajan esittämään rakennusta koskevan kuntotutkimuksen terveellisyyteen tai turvallisuuden johdosta ilmeisen välttämättömien korjaustoimenpiteiden selvittämiseksi.

 

Rakennuksen omistajan on seurattava raeknnuksen kantavuuden kannalta keskeisten rakenteiden kuntoa.

 

Lisäksi piha-alueita ja niiden välitöntä ympäristöa tarkastellaan ympäristönsuojelulain 16 §:n (maaperän pilaamiskielto) sekä jätelain 13§:n (jätteestä aiheutuvan vaaran tai haitan ehkäiseminen) ja 72 §:n
(roskaamiskielto) mukaisesti.

 

Valmistelija:

rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen p. 044 7865 651

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta päätää siistimiskatselmuksen päivämäärän ja valitsee keskuudestaan rakennustarkastajan ja ympäristötarkastajan lisäksi katselmukseen osallistuvat luottamushenkilöt.

 

Käsittely 

 

Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti että ympäristön siistimiskatselmus pidetään maanantaina 5.6.2023. Kokoontuminen kaupungintalolla klo 9.00. Siistimiskatselmukseen osallistuu ympäristötarkastajan ja rakennustarkastajan lisäksi puheenjohtaja Kalevi Niemenmaa, jäsen Juhani Koivisto ja jäsen Liisa Kallioniemi.

 

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 20.06.2023 § 63  

572/10.04.11/2023  

 

Ympäristön siistimiskatselmus pidettiin 5.6.2023. Katselmukseen osallistuivat lautakunnan puheenjohtaja Kalevi Niemenmaa, lautakunnan jäsenet Liisa Kallioniemi ja Juhani Koivisto sekä viranhaltijoista rakennustarkastaja ja ympäristötarkastaja.

 

Pääpaino katselmuksessa oli kaupungin keskustan siisteys. Taajama-alueen ulkopuolisista alueista vuoden 2023 kierroksella käytiin mm. Lapinnevalla, Karttiperällä, Raivaluomassa ja Vahojärvellä.

 

Rakennusvalvonnan kohteista pääpaino keskittyy huonokuntoisimpien ja sijainniltaan keskeisillä paikoilla oleviin kohteisiin, kuten Virastotalo Satakunnankadulla ja Pahkalassa oleva hylätty kerrostalo Pahkalankatu 3. Vanhoja kohteita oli muita mukana mm. Mekeksen tehdas ja asuinalueiden hylätyt rivitalot. Muita ajankohtaisia kohteita olivat hiljattain palovahingon kärsineet kohteet Kaviokujalla ja Karttiperällä. Kaupungin yleisilmeeseen lautakunta kiinnitti huomionsa siihen, että ruohoalueiden ajamattomuus antaa ympäristöstä hoitamattoman kuvan. Tarkemmin kohteet ja käsittelysuunnitelma esitetään oheismateriaalissa.

 

Ympäristönsuojelun osalta edellisvuosien kohteista olivat mukana edelleen kohteita Kissankivenkadulta, Turvetehtaantieltä, Riihihalmeentieltä, Kyläsuutarinkadulta, Teollisuustieltä ja Tuomenhaaralta. Osalle kohteista on annettu lautakunnan taholta jo määräyksiä siistimiseksi. Uutena kohteena katselmuksessa tuli esille laajamittainen, luvaton jätteen keräystoiminta Raivaluomassa. Luetteloon on lisätty myös pohjavesialueiden suojelusuunnitelman päivityksen yhteydessä tullut kohde Hoseuksessa. Kohteet ja käsittelytilanne esitetään oheismateriaalina.

 

Valmistelijat: rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen, p. 044 7865 651 ja ympäristötarkastaja Pentti Keskitalo, p. 044 7865 650.

 

Oheisaineistona:

ympäristövalvonnan ja rakennusvalvonnan siistimiskohteet

 

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen

 

Päätösehdotus Rakennus-ja ympäristölautakunta päättää jatkaa kohteiden siistimistoimenpiteitä oheisaineistona olevien selvitysten mukaisesti.

 

 

 Merkitään, että Mirja Mattila ei osallistunut asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon. Esteellisyysperuste: hallintolaki 28.1 § 1. kohta; osallisuusjäävi /läheinen.

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.