Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.06.2023/Pykälä 59


 

Ara-rahoitteisten asuntojen asukasvalintojen valvonta ja ohjaus

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 20.06.2023 § 59  

640/10.05.03/2023  

 

ARA-rahoitteisten asuntojen asukasvalintojen valvonta kuuluu asuntojen sijaintikunnalle. ARA:n tehtävä on ohjata kuntia ja vuokratalojen omistajia asukasvalinnassa sekä yleishallinnon ( asukasdemokratia) toteuttamisessa.

 

Aran ohjeen mukaan valvonta voi olla joko etukäteis- tai jälkivalvontaa ja sitä voidaan toteuttaa myös pistokokein.

 

Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunta on päättänyt 8.1.2020 § 8  että ARA rahoitteisten vuokra- ja osaomistusasuntojen asukasvalintojenn valvonta toteutetaan ns. jälkivalvontana. Vuokratalon omistaja toimittaa kunnalle kirjalliset asukasvalintapäätökset  kaksi kertaa vuodessa, jolloin lautakunta käsittelee ne kahdesti vuodessa.

 

Vuokranantajataho toimittaa lautakunnalle asukasvalintalista, josta käy ilmi valinnan perusteet, kuten asunnontarve, kiireellisyysluokitu, varallisuus, tulot, ruokakunnan kokos ja haettavan asunnon koko.

 

Lisäksi kunnalle on toimitettava valvontatehtävää varten lista tulleista asuntohakemuksista, joisa on käytävä ilmi samat asiat kuin asukasvalintalistan osalta on mainittu. Tiedot tulee toimittaa Aran lomakkeella (ARA 9 §a; asukasvalintapäätökset).

 

Kunta tekee valvonnan perusteella kirjallisen valvontapäätöksen, joka annetaan tiedoksi omistajille ja tiedoksi kaupunginhallitukselle.

 

Asukasvalintapäätökset on toimitettu ARA-rahoitteisilta vuokrakohteilta; Parkanon Rantakoto ry, Parkonon vuokrakodit Oy, Parkanon kaupungin omistamat kohteet  Pappilanpolku, Onnela ja Tyynelä. Tiedot puuttuvat  Väistön Ryhmäkotien osalta. Vuokrauksista on esitetty riittävät tiedot ja annettujen tietojen perusteella ne täyttävät aravavuokra-asuntojen vuokrauksesta annetut säädökset.

 

Valmistelija:
rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen p. 044 7865 651

 

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyy tehdyt asukasvalinta-päätökset annettujen tietojen perusteella. Päätös annetaan tiedoksi vuokrakohteiden omistajille sekä kaupunginhallitukselle.

 

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.