Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 16.05.2023/Pykälä 53


 

Valitus laittomasta kaatopaikasta ja vaatimus hallintopakkotoimenpiteiden käynnistämisestä

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 04.04.2023 § 36 

 

 

------------- on lähettänyt rakennus- ja ympäristölautakunnalle seuraavan valituksen ja hallintopakkopyynnön koskien Parkanon Keräystuote Oy:n toimintaa:

 

"Parkanon Keräystuote Oy on tehnyt kiinteistönsä alueelle Sahatie 1:ssä jätebetonin läjitystä. Vaadin Parkanon kaupunkia ryhtymään hallintopakkotoimiin ja tekemään tutkintpyyntö esitutkintaviranomaiselle yrityksen toiminnasta.

 

Yrityksellä ei ole toimintaansa lainvoimaista ympäristölupaa. Missään Parkanon kaupungin myöntämistä ennakkoaloitusluvista ei ole mainintaa kaatopaikasta, johon betonijätettä tai muuta jätejaetta loppusijoitettaisiin kiinteistön alueelle tai sen ulkopuolelle. Läjitysalue on ennakkoaloitusluvassa määritellyn jätealueen ulkopuolella.

 

Yritys on hakenut toimenpidelupaa alueen asvaltointiin, mutta toimenpidelupahakemuksessa ei ollut tarkoituksenmukaista selitystä hankkeelle. Alue on kolmion muotoinen ja maastokartan mukaan se viettää alamäkeen noin 2,5 metriä. Lisäksi yrityksellä on runsaasti asvalttikenttää käytössään jo muutenkin. Alueen hulevesiä ei ole ohjattu mitenkään. Käytettävän betonijätteen määrä ei ole mitenkään pieni.

 

Parkanon Keräystuote Oy on toiminut kierrätysalalla jo pitkään ja hakenut ympäristölupia, joten kyse ei voi olla yrityksen huolimattomuudesta.

 

Jätebetonin läjittäminen ilman laissa edellytettyä lupaa tai lupaehtojen vastaisesti rikkoo rikoslain 48 luvun 1 §:ää ja laiminlyönti velvollisuudesta hakea ympäristölupaa rikkoo rikoslain 48 luvun 3 §:ää. Rikoksentekijälle rangaistus vähäisemmästä ympäristörikkomuksesta on sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta.

 

Parkanon Keräystuote Oy on lisäksi läjittänyt Poikkeusjärven rantaan murskekasoja kiinteistön 581-435-876-3 alueelle. Aiemmasta valituksesta annetun Parkanon kaupungin rakennustarkastajan vastauksen  mukaan ne ovat murskekasoja. Ne siis eivät ole aita- tai patorakennelma, joiden tekeminen vaatisi vähintään toimenpideluvan. Kiinteistö 581-435-876-3 ei kuulu yrityksen hakeman ympäristöluvan alueeseen. Jätebetonista tehty murskekasa huuhtoutuu hulevedestä, joka ohjautuu betonin haitta-aineet mukanaan 10 metrin etäisyydellä olevaan Poikkeusjärveen.

 

Yritys ei ole ELY-keskuksen tietojärjestelmän mukaan tehnyt MARA-aseutuksen (Valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakennuksessa 7.12.2017/843) mukaista ennakkoilmoitusta. Lisäksi ympäristölain ja jätelain sisältöä ja sen perusteella annettua ennakkoaloituslupaa ei voi ohittaa alempitasoisen lainsäädännön mukaisella luvalla tai ilmoituksella.

 

Mahdollisesti yrityksellä ei ole ollut aikomusta kierrättää vastaanottamaansa jätettä.

 

Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisussa KHO 2013:182 on käsitelty aihetta. Kyseessä voi olla esimerkiksi jätteiden kaatopaikalle sijoittamisesta seuraavien kaatopaikkamaksujen kiertäminen epätarkoituksenmukaisella tavalla tehtävässä maantäytössä.

 

Jätteiden hyödyntäminen tulee erottaa loppusijjoittamisesta. Jätteiden hyödyntämisen tulee olla tarkoituksenmukaista. Ammattimaista ja laitosmaista hyödyntämistä ei pidä sallia pienimuotoisena hyödyntämisenä rekisteröintimenttelyn tai ympäristölupamenettelyn kiertämiseksi. Yritys on niemenomaan hakenut kiinteistön alueelle ympäristölupaa, jota tämä toiminta ei vastaa. Aiemman MARA-aseutuksen (591/2006) perustelumuistiossa nimenomaisesti korostetaan asetuksen tavoitetta sallia jätteiden hyödyntäminen ilman ympäristölupaa "tarkoituksenmukaisen maarakentamisen" yhteydessä estäen samanaikaisesti jätteiden loppusijoittamisen "naamioimisen" MARA-asetuksen nojalla tapahtuvaksi hyödyntämiseksi.

 

Hallintopakkomääräyksellä ohjataan yritystä poistamaan laiton kaatopaikkansa ja estämään vastaava toiminta jatkossa. Parkanon kaupungin ympäristötarkastajalla on asia ollut tiedossaan ja yritykselle on pitänyt antaa ohjeita toimintansa korjaamiseen. Parkanon kaupungin toimet ovat olleet tehottomia kelvottomia yrityksiä.

 

Valvontaviranomaisena Parkanon kaupungilla on velvollisuus tehdä yrityksen toiminnasta tutkintapyyntö esitutkintaviranomaiselle. Hallintoviranomaisten toimivaltaan ei kuulu pohdinta kuka on syyllinen, onko teko tahallinen vai tuottamuksellinen. Näiden asioiden selvittäminen kuuluu poliisin ja muiden esitutkintaviranomaisten toimivaltaan. Säädösten vastaisesti toimineiden saattaminen edesvastuuseen toiminnastaan on tärkeää, jotta voidaan estää velvoitteiden laiminlyönnistä hyötyminen rehellisesti toimivien kustannuksella."

 

Kirjeessä on lisäksi kartta laittoman kaatopaikan sijainnista.

 

Tarkastelu

Betonijätteen ajosta varastokasaan kiinteistöllä on ilmoitettu ympäristötarkastajalle toisen henkilön toimesta 30.11.2022, minkä jälkeen ympäristötarkastaja pyysi Parkanon Keräystuote Oy:n selvitystä asiasta 1.12.2022. Ajosta ilmoitettiin uudelleen 8.12.2022 ja ympäristötarkastaja toisti selvityspyynnön yritykselle.

 

Parkanon Keräystuote vastasi selvityspyyntöön 14.12.2022. Yritys ilmoitti, että ajetusta betonijätteestä on lähetetty näyte tutkittavaksi. Yrityksellä on tarkoitus täyttää 200 m2 alue betonijätteellä ja asfalttirouheella, minkä jälkeen varastoalue asfaltoidaan kesällä 2023. Kun yritys saa tulokset betonijätteen kelpoisuudesta maarakentamiseen, tekee yritys MARA-ilmoituksen ELY-keskukselle.

 

Tämän jälkeen ympäristötarkastaja ilmoitti valituksen ja hallintopakkopyynnön tekijälle, että Keräystuote tekee MARA-ilmoituksen, kun liukoisuustestin tulokset valmistuvat.

 

Parkanon Keräystuote ilmoitti 17.1.2023, että betonin liukoisuustestin mukaan jäte kelpaa maarakentamiseen ja yritys pyysi neuvoa MARA-ilmoituksen tekemiseen. Ilmoituksen täyttämisen jälkeen ELY-keskus edellytti yritystä selvittämään täytön mahdollisesti edellyttämän maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen luvan tarpeen, koska täytön tulee olla suunnitelmallista. Yritys selvittikin täytön MRL:n mukaista luvan tarvetta, ja haki rakennustarkastajan ohjeistamana varastoalueelle toimenpideluvan rakennusvalvonnalta. ------- jätti toimenpidelupahakemukseen huomautuksen.

 

Pirkanmaan ELY-keskukselta saadun tiedon mukaan Parkanon Keräystuote on tehnyt MARA-ilmoituksen 20.1.2023 ja ELY-keskus odottaa ilmoitukseen täydennyksiä.

 

Yhteydenotossa viitataan myös Poikkeusjärven rannan tuntumaan tehtyyn maa-ainesvalliin. Se on tehty erijakeisista puhtaista murskeista siten, että hulevesien mukana kulkeutuva kiintoaines pidättyy siihen ja kiintoaineksen kulkeutuminen Poikkeusjärveen estyy. Murskevalli on käsitelty Metsäparooni Oy:n ympäristöluvan yhteydessä vesiensuojelukeinona ja Parkanon Keräystuote on hankkinut myös kiinteistön RN:o 581-435-876-3 omistukseensa mm. vesiensuojelurakenteita varten.

 

Lainsäädäntö

Ympäristönsuojelulain 179 §:n mukaan, jos laissa annettuja säädöksiä ei noudateta, on valvontaviranomaisen asian laatu huomioon ottaen kehotettava lopettamaan toiminta ja ryhdyttävä laiminlyönnin oikaisemiseksi toimiin hallintopakkoasian vireille saattamiseksi.

 

Toiminta voidaan keskeyttää ymäristönsuojelulain 181 §:n perusteella vain, mikäli pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta aiheutuu välitöntä vaaraa ihmisen terveydelle tai siitä voi aiheutua huomattavia haittavaikutuksia ympäristölle.

 

Edelleen ympäristönsuojelulain 188 §:ssä säädetään valvontaviranomaisen toiminnasta rikosasiassa. Sen mukaan valvontaviranomaisen tulee tehdä ilmoitus ysl:n 224 ja 225 §:ien mukaisista rikkomuksista ja laiminlyönneistä poliisille esitutkintaa varten. Ilmoitus saadaan jättää tekemättä, jos tekoa on pidettävä olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä eikä yleisen edun ole katsottava vaativan syytteen nostamista.

 

Valmistelija: ympäristötarkastaja Pentti Keskitalo, p. 044 7865 650

 

Esittelijä Ympäristötarkastaja Pentti Keskitalo

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää yhteydenoton johdosta, että valitus ja hallintopakkopyyntö eivät aiheuta toimenpiteitä seuraavin perustein:

 

Tutkintapyyntöä tai hallintopakkoa ei katsota tarpeelliseksi, koska toiminnanharjoittaja on ryhtynyt toimenpiteisiin MARA-ilmoituksen tekemiseksi ja toimenpideluvan hakemiseksi annetun ohjeistuksen mukaisesti. MARA-ilmoitus on jätetty ELY-keskukselta saadun tiedon mukaan 20.1.2023 ja toimenpidelupahakemus rakennusvalvontaan 30.1.2023. Molempien käsittely on vielä kesken.

 

Betonijätteen välivarastoinnista hyödyntämispaikan läheisyydessä ei ole lautakunnan käsityksen mukaan aiheutunut toimenpidepyynnön tekijälle haittaa tai vahinkoa eikä varastoinnista ole aiheutunut myöskään haittaa tai vaaraa ympäristölle. Jätteen hyödyntämismahdollisuus kiinteistöllä ratkaistaan ELY-keskuksen käsittelemän MARA-ilmoituksen yhteydessä ja varastoalueen rakentaminen rakennusvalvonnassa toimenpideluvan yhteydessä. Mikäli ELY-keskus ei hyväksy betonijätteen hyödyntämistä kiinteistöllä, se edellytetään ajettavaksi muualle hyödynnettäväksi.

 

Lautakunta ilmoittaa, että hallintopakkoasian vireillepanijalla on oikeus tehdä tutkintapyyntö, mikäli katsoo kokeneensa haittaa betonimurskeen välivarastoinnin johdosta.

 

Päätös lähetetään valittajan ja Parkanon Keräystuote Oy:n lisäksi Pirkanmaan ELY-keskukselle, joka käsittelee MARA-ilmoituksen.

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.05.2023 § 53  

486/11.03.00.04/2023  

 

Ympäristötarkastajan 11.4.2023 Parkanon Keräystuote Oy:lle tekemän MARA-ilmoitukseen liittyvän neuvontakäynnin aikana kävi ilmi, että yritys olikin ajanut jo hyödynnettävää betonijätettä tehtävälle varastoalueelle, eikä se ollut siis varastokasalla, niin kuin oli ilmoitettu. Ympäristötarkastaja ilmoitti asiasta välittömästi ELY-keskukseen. Tämän jälkeen ELY-keskuksen edustajan, Parkanon Keräystuotteen edustajien, rakennustarkastajan ja ympäristötarkastajan kesken pidettiin palaveri, missä ELY-keskus ilmoitti, että MARA-ilmoitusta ei voi hyväksyä jälkikäteen.

 

Palaverin lopputuloksena Keräystuotteelle ilmoitettiin, että vaihtoehtoina jätteen hyödyntämiselle on hakea sille ympäristölupa tai ajaa betonijäte pois alueelta. Mikäli sitä halutaan hyödyntää ko. paikalla, tulee siitä tehdä uusi ilmoitus ennen jätteen hyödyntämistä varastoalueella. Keräystuote ilmoitti, että betonimurske ajetaan alueelta pois. Alue palautetaan multapintaiseksi tai varastoalue voidaan tehdä joko neitseellisestä aineksesta tai betonijätteen hyödyntämisestä tehdään MARA-ilmoitus ELY-keskukselle.

 

Ympäristötarkastaja tarkasti alueen 25.4.2023. Tarkastuksella todettiin, että varastoalueelta oli kaikki betonimurske ajettu pois ja alueella oli kaivanto näkyvillä. Toiminnanharjoittaja aikoi täyttää alueen takaisin alueen viereen varastoidulla, alueelta kaivetulla mullalla. ELY-keskus rauetti MARA-ilmoituksen 4.5.2023.

 

Valmistelija: ympäristötarkastaja Pentti Keskitalo, p. 044 7865 650

 

Esittelijä Ympäristötarkastaja Pentti Keskitalo

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta merkitsee Parkanon Keräystuote Oy:n asiassa tekemän oikaisun ja asian johdosta tehdyt toimenpiteet tiedoksi. Lautakunta katsoo, että yhteydenotto ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin, kun betonijäte on ajettu alueelta pois. Mahdolliselle varastoalueelle tulee ennen rakentamista hakea toimenpidelupa ja tehdä MARA-ilmoitus, mikäli rakenteisiin käytetään betonimursketta.             

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti