Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 19.04.2023/Pykälä 29


 

Viranhaltijoiden haastattelut

 

Tarkastuslautakunta 19.04.2023 § 29  

12/00.03.01/2022  

 

 

Työohjelman mukaisesti tarkastuslautakunnan kokouksiin kutsutaan tarvittaessa kaupungin/arvioitavan kohteen viranhaltijajohtoa, luottamushenkilöjohtoa, henkilökunnan edustajia, tytäryhtiöiden edustajia ja mahdollisia muita sidosryhmän edustajia selvittämään omasta näkökulmastaan arviointikohteen toimintaa, tavoitteita ja niiden toteutumista.

 

Tarvittaessa haastateltaville jaetaan ennakkoon täytettäväksi arviointilomake toimialan/vastuualueen toiminnasta ja taloudesta. Lomake ei ole julkinen eikä sitä liitetä pöytäkirjaan.

 

Haastateltava

Aika

Aihe

vs. kaupunginjohtaja,

Hallinto- ja talousjohtaja

14:00

Tilinpäätöksen esittely.

 

Ajankohtaiset kaupungin toimintaan ja talouteen liittyvät asiat.

 

Työllisyyskoordinaattori

14.45

Arviointi: Hallinnon tukipalvelut / työllisyyspalvelut

  • Työllisyyspalveluiden esittely

Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet v. 2022 ja niiden toteutuminen

Hyvinvointikoordinaattori

15.30

Esittäytyminen

  • Toimenkuvan esittely

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta kuulee katsaukset ja käy keskustelun esiin  nousevista asioista.

 

Päätös Tarkastuslautakunnalle oli etukäteen toimitettu kaupunginhallituksen 27.3.2023 allekirjoittama tilinpäätös.

Hallinto- ja talousjohtaja esitteli tarkastuslautakunnalle kaupungin vuoden 2022 tilinpäätöksen keskeisiä asioita. Tarkastuslautakunnalle selvitettiin suurimpia poikkeamia talousarvoon. Saadun selvityksen mukaan suurimmat käyttötalouden valtuustotason talousarvioylitykset olivat sivistyslautakunnan 453 t€, Kihniön sote-palveluiden 318 t€ ja teknisen lautakunnan 291 t€.

Tarkastuslautakunta keskusteli talousarviopoikkeamista sekä soten ulkoistamissopimuksesta ja Kihniön kunnan riidanalaisista sotekustannuksista.

Koko kaupungin toimintatuottojen talousarviototeutuma oli 122 %, toimintakulujen 107 %, verotulojen 106 % ja valtionosuuksien 102 %. Tuloslaskelman osoittama vuosikate oli 336 t€ ja tilikauden alijäämä 1,6 M€. Talousarviossa vuosikate oli -0,9 M€ ja tilikauden alijäämä -3 M€.

Taseen kertynyt ylijäämä oli 9,8 M€. Lainakanta oli 21 M€, lainat ja vuokravastuut 31 M€ ja lainanhoitokate 0,42 sekä laskennallinen lainanhoitokate 0,17. Kaupungin omavaraisuusaste oli 46 %. Investointimenojen talousarviototeutuma oli 74 %.

Työllisyyskoordinaattori esitteli tarkastuslautakunnalle työllisyyspalveluiden toimintaa ja tavoitteiden saavuttamista vuodelta 2022.

Saadun selvityksen mukaan työllisyyspalvelut ovat hallinnollisesti hallintopalveluiden tukitoiminnoissa. Parkano tuottaa työllisyyspalvelut yhteistoimintasopimuksen pohjalta myös Kihniön kunnalle. Toimintaa ohjaa Kihniön ja Parkanon yhteinen ohjausryhmä.   

Saadun selvityksen mukaan vuonna 2022 työllistettyjen palkkasumma oli 202 t€ ja palkkatuki 137 t€. Työttömyys on pysynyt suunnilleen aikaisemmalla tasolla. Työmarkkinatuen kuntaosuus oli noin 273 t€, josta noin 204 t€ on Parkanon osuus ja loput Kihniön. Kuntaosuus pieneni edellisvuodesta ja oli suunnilleen talousarvion mukainen. Tarkastuslautakunta toteaa, että toiminta on olennaisilta osin ollut asetettujen tavoitteiden mukaista.  

Työllisyyskokeilu päättyy 31.12.2024 ja palvelut siirtyvät kuntiin 1.1.2025 alkaen. Tarkastuslautakunnalle selvitettiin 1.1.2025 tapahtuvien muutosten vaikutuksia.

Hyvinvointikoordinaattori esitteli tarkastuslautakunnalle hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvää toimintaa sekä millä tavoin toiminta liittyy kunnan tehtäviin.  Kunnan on lakisääteisesti toimittava hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa. Lisäksi Terveydenhuoltolaissa on määräyksiä kunnalle kuuluvista hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvistä tehtävistä. 
 
Tarkastuslautakunnalle selvitettiin Hyte -indikaattorien ja Hyte-kertoimen muodostumiseen liittyviä asioita. Parkanon kaupungin Hyteen liittyvä valtionosuuden lisäosa on tällä hetkellä 117 459 €. Täydellä Hyte-kertoimella lisäosa olisi 133 962 €.