Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 176


 

Sisäilmatyöryhmän kokoonpano ja kaupunginhallituksen edustajan valinta sisäilmatyöryhmään

 

Kaupunginhallitus 12.06.2023 § 176  

646/00.00.01.03/2023  

 

 Kaupunginhallitus on perustanut sisäilmatyöryhmän ja valinnut sisäilmatyöryhmän kokoonpanon 17.12.2015 / 308. Hyvinvointialueuudistuksen aiheuttamat muutokset vaativat sisäilmatyöryhmän kokoonpanon päivittämistä nykytilannetta vastaavaksi. Sisäilmaongelmien ratkaisemisessa on kysymys moniammatillisestä yhteistyöstä. Yhteistyö edellyttää eri intressien ja ammattiryhmäkohtaisten työskentelykäytäntöjen yhteen nivomista, eri toimijoiden roolien selkiyttämistä ja yhteisen tavoitteen löytämistä.

 

 Sisäilmatyöryhmän tehtävänä on vaikeiden ja monitahoisten sisäilmaongelmien ratkaiseminen:

-          ottaa käsiteltäväkseen pitkäkestoiset kosteusvauriot tai tapaukset, joissa on epäily sisäilmasta johtuvista terveysongelmista

-          pyrkiä ehkäisemään sisäilmaongelmia myös ennalta

-          selvittää sisäilmaongelmien aiheuttajat sekä löytää niille korjausmenetelmät

-          esittää näkemyksensä perusteella muodostuneet vaihtoehdot asiasta päättävälle vastuualueelle/taholle

 

 Ryhmän toiminta-ajatus pohjautuu suunnitelmalliseen ja moniammatilliseen yhteistyöhön työsuojelun, kiinteistöhallinnan ja -hoidon, työterveyshuollon ja kiinteistöjen käyttäjien kesken. Sisäilma-asioiden hoitamisessa on tärkeää maltillisesti ja määrätietoisesti tehdä tilannemääritys. Asetetuista tavoitteista tulee vuorovaikutteisesti ja säännöllisesti viestiä sekä seurata asetettujen tavoitteiden toteutumista.

 

 Valmistelija kaupunginsihteeri Anne Ranta

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus 1. Kaupunginhallitus päättää valita sisäilmatyöryhmän kokoonpanoksi
- hallituksen edustaja
- tekninen johtaja
- sivistysjohtaja
- johtava rehtori
- työterveyshuollon edustaja
- työsuojeluvaltuutettujen edustaja
- terveystarkastaja (Sastamalan kaupunki)
- kaupunginsihteeri
2. valita hallituksen edustajan sisäilmatyöryhmään
3. valtuuttaa kaupunginjohtajan täydentämään sisäilmatyöryhmän kokoonpanoa kohdetyöpaikan esihenkilöllä ja työpaikan työntekijöiden edustajalla sekä tarvittaessa kutsumaan  työryhmään asiantuntijoita sekä mahdollisesti lautakunnan edustajan ja sidosryhmien edustajia.

 

Muutettu päätösehdotus:

 Kaupunginhallitus päättää

  1. valita sisäilmatyöryhmän kokoonpanoksi

-          hallituksen edustaja

-          tekninen johtaja (puheenjohtaja)

-          sivistysjohtaja

-          tekninen isännöitsijä

-          työsuojelupäällikkö

-          työterveyshuollon edustaja

-          työsuojeluvaltuutettujen edustaja, Jaana Haavanlammi

-          terveystarkastaja Hanna Jääskeläinen (sihteeri) (Sastamalan kaupunki)

-          kaupunginsihteeri

  1. valita hallituksen edustajan sisäilmatyöryhmään
  2. valtuuttaa kaupunginjohtajan täydentämään sisäilmatyöryhmän kokoonpanoa kohdetyöpaikan esihenkilöllä ja työpaikan työntekijöiden edustajalla sekä tarvittaessa kutsumaan työryhmään asiantuntijoita sekä mahdollisesti lautakunnan edustajan ja sidosryhmien edustajia.

Käsittely 

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti valita hallituksen edustajaksi Saara Viitaharjun. Hyväksyttiin yksimielisesti.