Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.03.2023/Pykälä 32


 

Korvausvaatimus Saaresjärven rantaosayleiskaava

 

Tekninen lautakunta 15.03.2023 § 32  

505/03.02.00/2023  

 

Tila 581-421-8-346 Lomasaari on ollut myynnissä. Kiinteistölle on rakennettu  saunamökki.  Kiinteistökaupan yhteydessä selvisi, että tila ja rakennus eivät olleet kaavan osoittamalla kohdalla. Tämän johdosta kiinteistön myynti oli peruuntunut.

 

Metsähallitus on tehnyt aloitteen Saaresjärven rantaosayleiskaavan muuttamisesta. Rantaosayleiskaavan muutos koskee kiinteistöä Lomasaari 8:346 ja osa kiinteistöä Vahojärven valtionmaa 581-893-1-5.

Voimassa olevan rantaosayleiskaavan mukaan alueella on voimassa kaavamerkinnät (RA) loma-asuntojen alue sekä  (VR) retkeily- ja ulkoilualue. Laadittavan rantaosayleiskaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa kaava vastaamaan nykyistä kiinteistöjaotusta.

 

Metsähallitus ja Parkanon kaupunki vastaavat rantaosayleiskaavan muutoksen kuluista puoliksi.

 

Kiinteistön 8:346 Lomasaari omistaja teki muistutuksen kaavan virheellisestä merkinnästä aiheutuneesta haitasta. Kaavanlaatijan vastineessa todetaan, että muistutuksen sisältämä vaatimus vahingosta käsitellään kaupungin ja muistutuksen tekijän välillä.

Rantaosayleiskaavan muutoksen hyväksymistä ei ole vielä saatettu loppuun.

 

 

Kiinteistön 8:346 Lomasaari omistaja on lähettänyt kiinteistökaupan menetyksestä muistutuksen / korvausvaatimuksen 27.12.2022 päivätyllä kirjeellä.

 

Oheisaineistona:

Saaresjärven rantaosayleiskaava kartta

Vahingonkorvaus vaatimus Saaresjärven rantaosayleiskaava

 

Valmistelija: Maankäyttö- ja kaavoituspäällikkö Erkki Salomäki

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko

 

Päätösehdotus Annetaan kokouksessa

 

Käsittely Kokouksessa käydyn keskustelun perusteella esittelijä antoi päätösehdotuksensa.

 

Uusi ehdotus Korvausvaatimus hylätään, koska ei ole näyttöä syntyneestä vahingosta.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.