RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 07.03.2023/Pykälä 24
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Parkanon kaupungin ympäristönsuojelumääräysten päivittäminen
Rakennus- ja ympäristölautakunta 07.03.2023 § 24
384/00.01.01.00/2022
Parkanon kaupunginvaltuusto on hyväksynyt voimassa olevat kaupungin ympäristönsuojelumääräykset 25.6.2018 §:ssä 38. Määräyksiä on tarpeen päivittää mm. selkeyttämällä jätevesimääräyksiä ja tarkentamalla kemikaali- ja melumääräyksiä. Päivityksessä on huomioitu Kuntaliiton vuonna 2019 julkaisema opas Ympäristönsuojelumääräysten laatiminen.
Nykyisiä ympäristönsuojelumääräyksiä on tarkoitus selkeyttää ja tehdä helpommin luettaviksi mm. poistamalla niistä lakitekstiä, jota on eniten jätevesiosiossa. Lakiteksti on tarpeetonta toistoa ja lain muuttuminen edellyttäisi aina myös määräysten muuttamista. Jätevesimääräysten osalta on myös ristiriitaisuutta pohjavesialuieden määräysten osalta.
Erityisesti kemikaalit ja jätteet -osiossa on lisämääräyksiä ja tarkennuksia mm. työmaaolosuhteisiin, jolloin vaatimukset eivät ole yhtä tiukat kuin pysyvien laitosten kemikaalien varastoinnin osalta. Tarkennuksia esitetään myös pohjavesialueiden kemikaalien varastointiin sekä rakennus- ja purkutöiden määräysten osalta. Määräyksistä on poistettu kohtia, jotka koskevat jätteitä ja joista on määräyksiä jätehuoltomääräyksissä. Niitä ovat esim. jätteen polttamiseen liittyvät määräykset. Nykyisissä määräyksissä on myös määräyksiä, jotka rajoittavat liikaa jätteiden käsittelyä (esim. vaarallisten jätteiden vienti).
Melun osalta määräykset muuttuvat eniten. Nykyiset määräykset sallivat suhteellisen vapaasti erityisen häiritsevää melua aiheuttavat toiminnot ilman meluilmoitusta. Muutosesityksessä edellytetään meluilmoitusta lyhyellekin louhinnalle ja murskaukselle. Meluilmoitus edellytettäisiin myös pitkäkestoiselle, erityisen häiritsevää melua aiheuttavalle rakennustyölle samoin kuin iltaisin ja yöaikaan tapahtuvalle, häiritsevää melua aiheuttavalle rakennustyölle.
Uusina osioina määräyksiin esitetään määräyksiä eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa sekä rakennusten polttamiseen liittyviä määräyksiä. Pääosin betoni- ja tiilijätteiden hyödyntäminen maarakentamisessa edellyttää ns. MARA-ilmoitusta ELY-keskukseen, mikä koskee ammattimaista ja laitosmaista hyödyntämistä. Tätä vähäisempi, ns. pienimuotoinen hyödyntäminen voidaan tehdä ilman MARA-ilmoitusta ja siitä on hyvä määrätä paikallisissa ympäristönsuojelumääräyksissä, jolloin jätteiden hyödyntämiseen voidaan puuttua valvonnan kautta.
Rakennusten polttamisesta voi antaa määräyksiä, koska kokonaiset rakennukset eivät ole jätettä, eikä niistä ole määräyksiä jätehuoltomääräyksissä. Esitetty määräys mahdollistaa rakennusten polttamisen pelastusviranomaisten harjoitustarkoituksessa, mitä on nytkin sovellettu erillispäätöksillä.
Esityslistan oheisaineistona on nykyiset ympäristönsuojelumääräykset ja liitteenä luonnos uusiksi ympäristönsuojelumääräyksiksi. Luonnoksessa on punaisella kohdat, jotka muuttuvat sisällöltään tai tulevat uusina asioina. Lisäksi liitteenä on luonnos ympäristönsuojelumääräysten perusteluiksi.
Valmistelija: ympäristötarkastaja Pentti Keskitalo, p. 044 7865 650
Esittelijä Ympäristötarkastaja Pentti Keskitalo
Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää
- käydä keskustelua luonnoksesta uusiksi ympäristönsuojelumääräyksiksi
- asettaa luonnoksen ympäristönsuojelumääräyksiksi nähtäville 10.3.-17.4.2023 väliseksi ajaksi ja
- pyytää luonnoksesta Pirkanmaan ELY-keskuksen, terveydensuojeluviranomaisen ja teknisen lautakunnan lausunnot.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |