Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.02.2023/Pykälä 9



 

Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa (Viinikka), korttelissa 3054 tontti 3

 

Tekninen lautakunta 15.02.2023 § 9  

91/10.03.03/2022  

 

 

1386/05.063.0633/2022

 

TLK 20.04.2022 § 3

 Parkanon kaupunki on huutokaupalla myynyt määräalan tontista 581-3-3054-3.  Määräala on 3.10.1986 hyväksytyn asemakaavan A 37 mukaan AM-aluetta (maatilojen talouskeskusten korttelialue).

Kauppakirja määräalan myynnistä on allekirjoitettu 21.6.2021.

Alueella on voimassa Parkanon 17.12.2012 hyväksytty keskusta-alueen oikeusvaikutteinen osayleiskaava.

Määräala sijaitsee Viinikassa Aureentien varrella, Majakkakadun ja Urhonkadun välisellä peltoalueella, missä sijaitsee vanha maatilan talouskeskus.

 

Kaava on osittain van­hen­tu­nut ja vaatii muutoksia. Kaavamuutoksen tarkoitus on mahdollistaa maatilojen talouskeskus (AM) alueen lisäksi asuinpientalojen (AP) rakentaminen kaavamuutosalueelle.

 

Liitteenä

nro 1/ kartta kaavoitettavasta alueesta.

nro 2/ kaavaote voimassa olevasta asemakaavasta A 37.

nro 3/ ilmakuva määräalan sijainnista

 

Strategisten vaikutusten arviointi:

 

Strategisten

vaikutusten arviointi:

Merkittävyys

asteikolla 1-5:

Sanallinen arviointi:

Elinvoima ja elinkeinojen

kehittäminen

2

Kaavamuutos vahvistaa alueen käyttöä jatkossa

Asumisviihtyvyys ja

osallisuus

-

 

Hyvät palvelut

2

Kaavamuutos mahdollistaa uusien palveluiden syntymisen alueelle

 

 Valmistelija: Tekninen johtaja Jarmo Kyösti

 

Ehdotus: Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että liitteen 1 mukaiselle alueelle laaditaan asemakaavan muutos.

 

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 -----

 

KHALL 25.04.2022 § 7 

Liitteenä

nro 5 / kartta kaavoitettavasta alueesta.

nro 6 / kaavaote voimassa olevasta asemakaavasta A 37.

nro 7 / ilmakuva määräalan sijainnista

 

 Valmistelija: tekninen johtaja Jarmo Kyösti

 

Kaup.johtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että liitteen 5 mukaiselle alueelle laaditaan asemakaavan muutos.

 

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 -----

 

Tekninen lautakunta 15.02.2023 § 9  

91/10.03.03/2022

 

 

 Parkanon kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 25.4.2022 § 7 käynnistää asemakaavan muutoksen laatimisen korttelin 3054 alueelle.

Kaavan laatijaksi valittiin Nosto Consulting Oy:n Pasi Lappalainen. Kaavoitettava alue koskee osaa korttelia 3054, sekä lähivirkistysaluetta.

Kaavan valmistajan toimesta on valmistunut asemakaavan muutosluonnos ja kaavamääräykset, kaavaselostus, seurantalomake ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

 

Liitteenä

nro 9 /  Asemakaavan muutosluonnos kaavakartta

nro 10 /  Kaavaselostus

nro 11 /  Seurantalomake

nro 12 /  Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

nro 13 /  Kaavakartta ja määräykset

 

Valmistelija: Maankäyttöpäällikkö Erkki Salomäki puh. 044 7865 610

 

Esittelijä Tekninen johtaja Mika Haanpää

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan 3. kaupunginosa (Viinikka) kortteliin 3054 (osa) laaditun kaavamuutosehdotuksen liitteiden mukaisesti ja asettaa julkisesti nähtäville 30 vuorokauden ajaksi.
Lausunnot pyydetään:  Pirkanmaan Ely-keskus, Pirkanmaan liitto, Pirkan-maan maakuntamuseo, rakennus- ja ympäristölautakunta, Pirkanmaan pe-lastuslaitos, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Parkanon Vesi Oy ja Leppäkosken Sähkö Oy.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Tekninen lautakunta 15.02.2023 § 9  

91/10.03.03/2022

Asemakaavan muutosluonnos on ollut julkisesti nähtävillä  5.10. - 3.11. 2022 välisen ajan.  Lausunnot on pyydetty; Pirkanmaan Ely-keskus, Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan maakuntamuseo, rakennus- ja ympäristölautakunta, Pirkanmaan pelastuslaitos, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Parkanon Vesi Oy ja Leppäkosken Sähkö Oy.

Lausuntoja saapui määräaikaan mennessä kuusi (6) kappaletta.

 

7.7.2022 päivättyyn kaavaan on tehty lausuntojen perusteella vähäisiä muutoksia ennen kaavaehdotusvaihetta:

. /s-merkinnän sisältö on muutettu muotoon ''Maakunnallisesti merkittävä pihapiiri, jolla ympäristö säilytetään. Alueen kulttuurihistoriallisesti arvokas ympäristö tulee säilyttää. Uudisrakentaminen tulee sopeuttaa alueen maisemallisiin ja kulttuurihistoriallisiin ominaispiirteisiin''.

. Asuinpientalojen korttelialueen merkintää on täydennetty ''Uudisrakentaminen tulee sopeuttaa alueen maisemallisiin ja kulttuurihistoriallisiin ominaispiirteisiin väritykseltään, materiaaleiltaan sekä kattomuodoiltaan.''

 . Näkemäalueen merkintää on korjattu.

 

Liitteenä

 Asemakaavan muutosehdotus 6.2.2023

Kaavaselostus 6.2.2023

Seurantalomake 6.2.2023

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.2.2023

Kaavakartta ja määräykset 6.2.2023

Lausunnot kaavaluonnoksesta

Kaavanlaatijan vastine lausuntoihin 6.2.2023

 

 

Valmistelija: Maankäyttö- ja kaavoituspäällikkö Erkki Salomäki, puh. 0447865610

 

Esittelijä Tekninen johtaja Mika Haanpää

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan 3. kaupunginosa (Viinikka) kortteliin 3054 (osa) laaditun kaavamuutosehdotuksen liitteiden mukaisesti ja asettaa julkisesti nähtäville 30 vuorokauden ajaksi.
Lausunnot pyydetään:  Pirkanmaan Ely-keskus, Pirkanmaan liitto, Pirkan-maan maakuntamuseo, rakennus- ja ympäristölautakunta, Pirkanmaan pe-lastuslaitos, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Parkanon Vesi Oy ja Leppäkosken Sähkö Oy.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.