Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.02.2023/Pykälä 21


 

Vapautushakemus hulevesimaksusta kiinteistö 581-421-5-133

 

Tekninen lautakunta 15.02.2023 § 21  

374/02.06.01.08/2022  

 

Hulevesimaksua koskeva vapautusanomus koskee kiinteistön 581-421-5-133 hulevesilaskua (Lystilänkatu 1a). Hulevesimaksu on 40 euroa. Vapautushakemuksen mukaan kaikki sadevedet imeytyvät maastoon eikä viemärijärjestelmää ole. Sopimukseton tila hulevedestä. Hakija epäilee onko lasku liitteineen asetuksen 682/2014 mukainen.


Maankäyttö- ja rakennuslaki (13 a luku) lähtee siitä, että hulevesien hallinnan hyödyistä nauttivat kaikki huleveden hallintajärjestelmän vaikutusalueella sijaitsevat kiinteistöt riippumatta siitä, onko kiinteistöä liitetty huleveden hallintajärjestelmään (esimerkiksi ojaan tai hulevesiviemäriin). Hulevesimaksulla katetaan Parkanon kaupungin hallinnoiman hulevesijärjestelmän kustannukset sekä yleisten alueiden kuten katujen ja puistojen kuivatus, eli järjestelmän kustannukset eivät perustu ainoastaan kiinteistöiltä kertyviin vesiin. Kiinteistön läheisyydessä on katuja, joiden kuivatusjärjestelmä perustuu kunnan hulevesijärjestelmään, hulevesiviemäriin ja avo-ojiin.

MRL 103 n § mukaan kunta voi periä hulevesijärjestelmästä sille aiheutuneiden kustannusten kattamiseksi vuosittaisen maksun hulevesijärjestelmän vaikutusalueella sijaitsevien kiinteistöjen omistajilta tai haltijoilta. Kunta hyväksyy maksun määräämisen perusteet sisältävän taksan.

Hulevesimaksun perusteita ovat kunnan hulevesien hallinnan ratkaisut ja kiinteistön sijainti kunnan hulevesijärjestelmän vaikutusalueella sekä järjestelmän suunnitelun kustannukset alueella, jolla kiinteistö sijaitsee.


Tekninen lautakunta on päätöksellään 27.10.2021 § 7 hyväksynyt Parkanon kaupungin hulevesijärjestelmän vaikutusalueeksi asemakaava-alueen sekä hulevesimaksun yksikköhinnaksi 40 €/vuosi (alv 0%).
Kaupunginhallitus on päätöksellään 8.11.2021 § 8 hyväksynyt Parkanon kaupungin hulevesijärjestelmän vaikutusalueeksi asemakaava-alueen sekä hulevesimaksun yksikköhinnaksi 40 €/vuosi (alv 0%). Kaupunginvaltuusto on päätöksellään 20.12.2021 § 3 hyväksynyt Parkanon kaupungin hulevesijärjestelmän vaikutusalueeksi asemakaava-alueen sekä hulevesimaksun yksikköhinnaksi 40 €/vuosi (alv 0%). Kaupunginvaltuusto on päätöksellään 16.5.2022 § 3 hyväksynyt hulevesimaksun vaikutusalueen ja yksikköhinnan siten, että ne tulivat voimaan takautuvasti 1.1.2022 alkaen ja samalla kumoaa 9.11.2015 § 76 hyväksytyn hulevesimaksua koskevan maksun osan.
Hulevesimaksun määräytymisperuste on kiinteistön sijaitseminen vaikutusalueella, pinta-ala sekä maankäyttöluokka.

Kiinteistön 581-421-5-133 hulevesilasku on muodostunut Parkanon kaupunginvaltuuston 20.12.2021§ 3 ja 16.5.2022 § 3 hyväksymän hulevesitaksan mukaisesti. Kiinteistö 581-421-5-133 sijaitsee kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti Parkanon kaupungin hulevesijärjestelmän vaikutusalueella.

 

 

Valmistelija: Tekninen johtaja Mika Haanpä

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hylätä hulevesimaksun vapautusanomuksen kaikkien kaupunginvaltuuston hyväksymien, maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten maksuperusteiden kriteerien täyttyessä.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.